torstai 14. maaliskuuta 2013

Koomainen kengänmetsästäjä

Tänä aamuna mentiin kyllä taas niin alta riman. Nyt jo jaksaa naurattaa, mutta aamulla pisti vittu kyllä itkettämään.

Olin nukkunut huonosti, kun kesken yön alkoi vuoronperään a) yöpaita b) peitto c) Pakkaus hiostaa. Pahimpaan hätään kävin jopa kulauttelemassa vettä kitaan, joten sitten piti lampata kusella ja loppuyö pyöriä muuten vaan hereillään jostain kello viidestä aamuseiskaan.

Lopputulemana kömmin siis sängystä hörhöilemään aamun syyntakeettomassa tilassa tavallistakin hassahtaneempana. Oli ylipäänsä saavutus, että sain itselleni asialliset vaatteet päälle  - melkein kelkoin konttorille 50 denierin sikarisoissa sukkiksissa ja turha edes mainita, että kuittasin parin päivän suihkurästit rexonalla.

Penskan pukeminen ei sitten mennytkään yhtä putkeen. Aluksi kaikki näytti kyllä sujuvan näpsäkästi. Pakkaus oli kerrankin hyvällä tuulella ja toimi suht ripeästi. Raitapaita sen kun vain vilahti päälle ja ainoastaan toinen sukka oli hetken huonosti.

Takapakkia tuli siinä ratkaisevassa vaiheessa, kun kersa seisoi jo eteisessä toppapuvussaan kintaat kädessä ja kypärälakki päässä enkä nähnyt tenavan kenkiä missään. Tihrustin rähmäisillä silmilläni eteisen pimeimpiin nurkkiin, kun oivalsin edellisiltana nähneeni tyttäreni keekoilemassa olkkarissa saappaat jalassa ja pipo päässä.

Lähdin siis metsälle. Ryntäilin kuin englantilainen kettujahti ympäri olohuonetta ja suuni kävi kuin vuoden vanha sima.
"Missä ne on!? Pakkaus, mihin sie laitoit ne?! Missä on Pakkauksen kengät!?"
Poukkoilin tuolilta sohvalle ja sieltä ruokailuryhmän alle. Ei näkynyt saappaita ei.

"VOI EI! EI NÄY!", karjui pieni paskahousu minulle eteisestä ja kohotteli tyypilliseen tapaan käsiään kuin tsekkiläinen taksikuski huijarihinnalle. Mulkaisin mukeloa pahalla silmällä ja jatkoin jupinoitani. Etenin alakerran makkareihin.

"Ei se ole Pakkauksen vika", minä selitin puoliääneen, mutta se oli vain sanahelinää. Oikeasti teki mieli huutaa torvi suorana, että
"SAATANA kun mie oon sanonu, että niitä kenkiä ei ROUDATA ympäriinsä!"

Vierasmakkarista en löytänyt muuta kuin pölypalloja ja silitystelineen, jonka näkeminen jo sinällään vain pahensi oloani (*puistatus*). Omassa makuuhuoneessa saalis ei ollut sen kummempi. Lattialla lojui siellä täällä ukon vermeitä kuten tavallista ja vermeiden haltija perse pystyssä peiton alla.

Kun katsoin kelloa, karahti tukka epätoivosta pystyyn ja päässä alkoi hakata jättesuuri sekuntikello. Palaveri oli alkamassa 8:30, Pakkaus olisi saatava tarhaan kasiksi ja minä meuhkasin yhä edelleen niiden helvetin popojen perässä kun aikaa kello kasiin oli enää vartti.

Tein siis mitä oli pakko. Pakotin itseni tiukkaan tilannearvioon. Kysyin itseltäni tyynenä kuin buddha (= piripäinen apina): Mitä lapselle voi laittaa jalkaan, jos pakkasta on -10 astetta ja varakengät ovat menneet pieniksi?

Hetken jo harkitsin paria settiä päällekkäisiä villasukkia ja ipanan kantamista autoon ja tarhaan.

Sitten välähti.
Monot! Monot, jotka hulluuksissani olin suksien kanssa taannoin ostanut, ja joista Pakkaus pitää vielä vähemmän kuin nappipaidoista. Eihän niillä oikeasti ulkoilla voisi; ne kun ovat sellaiset pirun hienot nykyajan monot, joissa ei oikeasti voi kävellä tai edes pysyä pystyssä. Mutta olisipa jotain jalassa.

Ryysäsin siis tytölle kaksi numeroa isot monot siis jalkaan ja kannoin autolle (oli h-e-l-v-e-t-i-n liukasta). Siinä turvaistuimeen penskaa kiinnittäessäni huomasin, ettei lapsirievulla ollut myöskään lakkia kypärälakin päällä.

Onneksi nykytarhoissa on varakenkiä. Ja lakkeja. Ja koulutettu henkilökunta, joka osaa olla osoittamatta ja nauramatta, kun selität siinä ovensuussa tyhmiä tukka tanassa.

Ja arvatkaa, missä ne kengät olivat? Ukon vermeiden alla, totta kai! Kandeis ehkä siivota joskus. Tai käskeä ainakin ukon tunkea ne rytkynsä vaatehuoneeseen. Tuo viimeksi mainittu minulta ehkä saattaa jopa sujuakin.

9 kommenttia:

  1. Kiitos tästä. Sama tilanne toistuu itselläni lähes joka päivä, tosin itse olen vasta raskausvaiheessa joten yleensä etsin vain puolison vaatteita omieni lisäksi. Ja tietenkin sitä perhanan kännykkä/avaimet -yhdistelmää, joka tuntuu katoavan aivan itsestään pelkästään katoamisen ilosta.
    -Bella-

    VastaaPoista
  2. Maanvaiva: Helppo se on saatana nauraa kun ei itte tarvi miettiä päätänsä puhki mitä kersalle kinttuihin...:-) BellaDonna: Onneksi olkoon, tuosta se lähtee. Mulla oli ennen Pakkausta jo samat oireet, nyt ne vain vaikuttavat arkeen kymmenen kertaa enemmän. Mutta onneksi saat elää semmoista onnellista sopeutumisvaihetta sellaiset "autuaat" kuusi kuukautta. :-)

    VastaaPoista
  3. Jees, ja sitten ku etit kolmen kersan tavaroita yhtä aikaa aamukiireessä + niitä omia avaimia, kännykkää ja kalenteria. Mä niin odotan ens syksyä, kun tämä realisoituu mulle. Nimimerkillä auton avaimet löytyivät pakastimesta :/

    VastaaPoista
  4. Oi mitä hubaa sulla on luvassa! Meilläkin on autonavaimet olleet kerran uloslähtevässä roskiksessa. Ja sekä auton- että asunnonavaimet ovat aina hukassa, samoin kännyt, laturit, lompsat ja vaatteet. Onnea matkaan vaan - tirsk.

    VastaaPoista
  5. Hehhehheh... Yksi hyvä syy taas pysyä kotiäitinä :D

    VastaaPoista
  6. I feel you!!! Oma rakas uhmaikäiseni, joka ei tahtonut laittaa vaatteita päällensä päivähoitoon lähtiessä (sinä aamuna ei ollut aikaa ymmärtää ja keskustella, joten puin vaatteet väkisin ja nappasin huutavan lapsen syliini), heitti oman kenkänsä naapurin pihalle sillä aikaa, kun minä availin pyöräni lukkoa. En löytänyt kenkää, joten päivähoitoon lähti väsymystä itkevä äiti ja kengätön huutava lapsi. Onneksi luin tänään Mannerheimin lastensuojeluliiton jutun, että uhmaikäisen kanssa pitää pysyä rauhallisena. Tästä lähtien ei olekaan enää mitään hätää, muistan vain pysyä rauhallisena. Hah hah.

    VastaaPoista
  7. Mä olen vienyt tuon esikoisen yöpuvussa päiväkotiin, kun ei ollut aikaa ruveta tappelemaan vaatteista. Päiväkodilla sitten mun valitsemat vaatteet jo kelpasivatkin..

    VastaaPoista
  8. Äiti tietää: hei jotain rajaa, mulle kotiäitiys ei ole vaihtoehto vaikka olis kymmenen kenkää hukassa. Mutta kaikki kunnia sulle - toiset sen kunnialla kestää, toiset ei millään. :-)
    Anonyymi: Haha, tuo kuulostaa just meidän aamuilta. Olen itte aina aamuisin muutenkin pahalla päällä ja sitten itkettää sekä väsymyksestä että hävetyksestä kun en osaa käyttäytyä "rauhalisesti" uhmaikäisen kanssa. Ainakaan enää puolen tunnin jatkuvan kitinän ja huudon jälkeen. Jonna: Ihan huippua! Tuon teen kesemmällä kyllä Pakkauksenkin kanssa. Ei tartte kuunnella "Pakkaus ei TYKKÄÄ tästä" koko aamua. Miten oikeasti voi olla, että tuon ikäinen tajuaa mukamas, mistä hän tykkää ja mistä ei? Mie luulen, että se on vaan auktoriteetin testailua.

    VastaaPoista