keskiviikko 18. syyskuuta 2013

Ostosten aiheuttamia ongelmia

Kävinpä taas virkistäytymässä Helsingissä. Tosin siellä piti piru vieköön tehdä töitäkin, mutta ehdinpä tapaamaan paria ystävää, kittaamaan kahvia, syömään Cafe Esplanadin salaattia (joka jotenkin oli kyllä huonontunut - en tiedä miksi) ja jouduin (= pääsin) yöpymäänkin.

Kun tulin kotiin, kannoin kotiin helvetin ison ja kalliin pahvilootan, joka sisälsi tuliaisia. MINULLE.

Kyseessä on kaksi rättiä, totta kai. Toinen sentään on käytännöllinen ja kaunis työpaita, jonka pistän kahden kerran jälkeen paskaksi läträämällä rinnuksille jotain mustikkasoossia tai öljykastiketta. Mutta toinen on minihame. Siis ihka oikea roiskeläppä! Siis semmoinen, että kun istuu, niin pitää vääntää itsensä ihme asentoon, ettei alkkarit vilku alta.

Nyt, kun olen shoppailuhuumastani hieman toennut, olen miettinyt kahta asiaa.

1) Voiko neljäkymmentävuotias naisihminen ihan pokkana heilua perse puolipaljaana pitkin maailmaa? Edes vaikka olisi sukelluspuku alla ja vaikka hame olisi kuinka ihku?

Vastaus: Ei voi, ainakaan töissä. Ellei sitten ole kyse pikkujouluista tai jostain muusta vähän epäilyttävästä tilaisuudesta. Hyvä puoli tässä on tietenkin se, etten voi läträtä hamosta paskaiseksi, kun ei sitä missään voi käyttääkään.

2) Miksi minulle ei tullut mieleen tuoda tuliaisia Pakkaukselle, ukosta puhumattakaan?

Vastaus: En tiedä. Nyt on vähän olmi omatunto eikä asiaa auta edes se tosiasia, että lamppaan siellä pääkaupungissa melkolailla yhäkseen. Olisi kai sitä edes jonkun tarra-arkin jostain voinut mukaan riuhtaista. Mutta eipä tullut edes mieleen. Kun minua oikeasti mitkään tarra-arkit ja rinssessakirjat kiinnosta. Minua kiinnostavat rätit, kengät ja kirjat. Siis aikuisten kirjat.

Ehkä muistan sitten ensi kerralla. Tai sitten ei tule tämmöiset huolenaiheet edes mieleen.


2 kommenttia:

  1. Älä hyvä Nainen lähde sille tielle, että opetat lapsen ja miehen odottamaan tuliaisia. Sinähän se paras lahja olet. Kyllä kodin hengettären paluu on tärkeintä! Joskus harvoin voit tietty tuoda jotain, jos löytyy mukavaa. Karkkejakaan ei kannata opettaa odottamaan eikä turhaa krääsää. Mikset voisi käyttää minihametta.
    Birgitta

    VastaaPoista
  2. No en kai tällä päällä. Mulla on vain kavereita, jotka matkalla ollessaan alkavat saman tien kerätä jos jonkinmoista pikkulahjaa ja roinaa kotiväelle. Mulla ei tätä kykyä ole, ajattelen aina ilmeisesti vain ja ainoastaan itseäni. Paitsi jos tosiaan jotain mitä on ollut mielessä hankkia, hyppää silmille. Minihame on hieno, mutta on se niin hemmetin lyhyt.:-) Mutta kyllä se joskus vielä käyttöön pääsee.

    VastaaPoista