Maanantaiberserkki

Maanantait eivät koskaan ole olleet mitään lempparipäiviäni (kenenköhän olisi?), mutta tänään vituttaa sillä tavalla yleisluontoisen hirveästi, että on pakko purkaa itseään jonnekin. Eli tänne.

Heti aamun alku oli kirvelevän pirteä. Tökkäsin Pakkauksen käteen yleisesti hyväksytyn joskin tylsähkön Puikula-ruikkarin Oltermannilla, mutta jo viiden sekunnin päästä sain ilmoituksen, että: "Tää leipä ei oo hyvää!!!!"

No kuivaahan se saatana tietysti oli, kun en ollut Turun reissumme takia viikonloppuna voinut käydä kaupassa ja ukkokos mitään tämmöisistä asioista ilman muistutusta tajuaisi. Niinpä ipana ryysti pelkkää maitoa, ja kun olin pari kertaa tökännyt ruikkaria Pakkauksen naamaan kuin avainta väärään reikään, ajattelin aikuismaisesti, että "Haistakoon paskat ja menköön sitten tyhjällä mahalla tarhaan." 

Nakkasin siis hylätyn käntyn roskikseen ja levitin lattialle college-housut. Pyysin (=komensin) Pakkausta pukemaan housut jalkaan ja lähdin käymään vessassa, koska minuakin anteeks vaan joskus kusettaa. Kun palasin vessasta, löysin college-housut tietysti siitä, mihin olin ne jättänyt ja mukulan toisessa päässä olkkaria joidenkin vitun tarrojen ja prinsessalinnan kimpussa. 

Nämä varmasti tuntuvat parempaa päivää elävien ihmisten mielestä hyvin pieniltä asioilta, mutta minusta tuntui, että olisin halunnut pistää huushollin uuteen uskoon vaikkapa heittelemällä astiakaapin sisällön seinään ja hakkaamalla lattian lekalla hajalle.

Ennen kuin sain jätettyä likan tarhaan, oli jankattu vielä klassisesti, että "turvavyö on huonosti", "mää en haluu kuunnella tätä lauluaaaaa" ja "anna äiti käsi anna äiti käsi, byääääää". 

Töihin päästyäni sain uuden varapuhelimen huollossa olevan varsinaisen luurin tilalle, mutta se ei toiminut. Jouduin jolkottamaan puhelinvastaavan pakeille noin kymmenettä kertaa, koska edellinenkään varapuhelin ei ollut toiminut ja siinä välissä oli kadotettu minun alkuperäinen sim-korttinikin.

Kun joku perkeleen saamaton vätys yritti vielä saada minut tekemään omia hommiaan, oli siinä ja siinä, etten alkanut mylviä puhelimeen kuin haavoittunut hirvi. Kun vätys oli pantu tekemään ihan itse ne hommansa, totesin, että nyt riitti (klo 10:04). 

Löin luurin kiinni, suljin oven ja aloin kirjoittaa blogia samalla kun luukutan repeatilla Disturbedin Down with the sicknessiä. Eikä muuten toivoakaan, että tänään tehtäisiin minkään tasoisia töitä. Jos ei muuten mene työkavereille perille, liimaan huoneeni oveen ison keskisormikuvan.

Ihanaa viikonalkua vain sinnekin!

Tarmoa, ei armoa

Kehuskelin tuolla FB:n puolella taannoin keksineeni täydellisen keinon saada 3-vuotias nukahtamaan satavarmasti viidessä minuutissa. Lupasin reseptin tänne blogin puolelle ja tässä se tulee!

1. Matkusta pois kotoa, mieluiten isoon kaupunkiin.
2. Anna ipanan jättää päikkärit suosiolla väliin.
3. Anna lapsen remuta vieraassa paikassa täysin sydämin niin että verhotangot vain heiluvat ja sohvajouset paukkuvat.
4. Lähde kaupunkiin (tässä tapauksessa Helsinki) ja tarjoile elämyksiä- esim. raitiovaunukyyti, veden juonti ravintolassa jalallisesta lasista, Stockan hissit ja liukuportaat. Erityisesti suosittelen saatananmoista ruuhka-aikaa kuten esim. joulun jälkeisiä ensimmäisiä alennusmyyntipäiviä.
5. Notku kaupungilla armotta 3-4 tuntia pahimpaan ruuhka-aikaan. Heilu hiki päässä kauppakeskuksissa, mutta muista myös ulkoilla, jotta lapsukainen pääsee raikkaaseen ilmaan, kunnes taas rynnätään ylikuumenneeseen kauppakeskukseen/rättikauppaan/kenkäkauppaan. Isosta ihmismassasta on etua äidille myös siinä suhteessa, että karsea ruuhka aiheuttaa megalomaanisen metelin, jolloin et voi kuulla niitä hellantuuttelin kirottuja miljoonia kysymyksiä. Penska joutuu karjumaan tärkeimmät kysymykset 5-10 kertaa, mikä on omiaan edesauttamaan tervettä väsymystä (ainakin äänijänteissä).
6. Lähde kotiin, jälleen elämyksellisesti raitiovaunulla (tai jollain muulla hilavitkuttimella, jota ette normaalisti käytä).
7. Anna iltapala.
8. Anna ilmi, että kyläpaikassa on lastenkanava ja täräytä kanava päälle.
9. Kanna kersa sänkyyn, peittele ja sano hyvää yötä.
Valmista!

Tämän ohjelman tuloksena Pakkaus nukkui 13 tuntia. Koska innovaationi on uusi, en vielä ole keksinyt, miten välttäisin aikuisen väsymystä. Minä nimittäin tilttasin vain tunti pikkuämmän jälkeen. Pakkaan ehkä seuraavalle kerralle mukaan useamman purkin Batterya.

Loputonta lätinää

Juuri kun onnistuin joten kuten hyväksymään (hahahahaaaaa!) äitinä ja ihmisenä lapselle tärkeän kehitysvaiheen "uhma ja oma tahto", törmäsin uuteen sielua raatelevaan ilmiöön, joka joka päivä tahtoo räjäyttää pääni sisältä käsin säpäleiksi.

Pikkuämmä on nimittäin saavuttanut vaiheen, joka pöljien psykiatrinplanttujen mielestä varmasti on taas h-e-l-v-e-t-i-n hyödyllinen: kysymysten tekemisen kaikesta mahdollisesta ja mahdottomasta, aina ja koko ajan.

Minäpä sanon (ja taas ilman minkään valtakunnan pätevyyttä), että olkoon vaihe miten hyödyllinen hyvänsä, tietää jokainen sen kohteeksi joutunut, että  kyseessä on kiinalaista vesikidutustakin kauheampi kohtalo.

Olisi ihan vitun kiva, jos ne psykiatrinplantut vahvistaisivat tämänkin ja määräisivät tässä vaiheessa elämää vanhemmille mielin määrin vaikkapa ilokaasua ja diapamia. Elämää eläväksi tietosanakirjaksi pakotettuna olisi varmasti paljon kepeämpi kestää. Siis jos sille kersalle ei kerran saa täräyttää, että "OLE HILJAA!", "Turpa kiinni!" tai "Suksi kuuseen!" (Myöntää täytyy, että minulla kaikki variaatiot ovat jo nyt käytössä, mutta toistaiseksi vain mielen tasolla).

Ja jos joku urpo nyt siellä maha pystyssä nyökytellen lukee lapsenkasvatusopasta, jonka mukaan lapsi alkaa noin neljävuotiaana kysellä miksi-kysymyksiä, niin laskeutukoon sieltä sitten maan päälle ja vittu vähän äkkiä. Meillä kyllä kysytään miksi-kysymyksiäkin yli oman tarpeen, mutta kristillisen tasajaon mukaisesti Pakkaus pitää yhtä tärkeänä tivata Mitä-, Miten-, Mikä-, Milloin-, Mistä-, Missä-, Kuka-, Onko-, Eikö-, Voiko- ja Saako- alkuisia kysymyksiä puhumattakaan kaikista muista kysymyksistä, joita ei tavalliselle eläväiselle edes mieleen juolahtaisi.

Viisi minuuttia Pasilan juna-asemalla tuotti seuraavankaltaista sarjatulta:

Onko tuo se meidän juna? (joku paikallisjuna)
Mennäänkö me tuohon junaan? (sama juna)
Onko tuo ratikka? (sama juna)
Missä se meidän juna on?
Miksi toi juna on noin iso? (kaksikerroksinen IC kolmen raiteen päässä)
Mennäänkö me tohon junaan? (sama IC kolmen raiteen päässä)
Mikä toi on? (jotain jossain, en tiedä mitä; vastasin vain, että "mainos")
Miksi me mennään tänne? (oikean vaunun kohdalle junalaiturilla)
Tuleeko se juna?
Millon se juna tulee?
Onko se meidän juna iso?
Miksi toi juna on tommoinen...ööö....valkoinen?
Onko se meidän juna valkoinen?
Onko siellä junassa liukuportaat?
Miksi sä laitat ton tolleen? (muovikassin kädestä matkalaukun kahvaan)
Eikö se ratikka oo juna?
Menikö se PiiPoo ton junan alle? (joku juna saapuu asemalle)
Ai Espalla? Missä se Espa on?
Onko Espalla tommoisia junia?
.........

Ja niin edelleen ja niin edelleen ja niin edelleen ja niin edelleen....loputtomaan äidilliseen aivokuolemaan asti.

ps. Kärsimykseni keskellä tässä yritin ideoida, miten tämmöistä kehitysvaihetta voisi hyödyntää positiivisessa mielessä ja mieleeni juolahti, että jos joku lähipiiristäni ilmoittaa kärsivänsä unenpuutteesta, niin pukkaan Pakkauksen siihen viereen lätisemään, niin jo alkaa voimat olemaan veks ja poks ja uni maistumaan. Eikä mene kuin tunti pari, maksimissaan puoli päivää. Tällä hoidolla on takuu.

Somempaa uutta vuotta eli me ollaan nyt Facebookissakin!

Hyvää uutta vuotta! Ja hyvähän se on, kun ei ole edes krapulaa. Tosin tein täsmäiskun kuohuviinin aiheuttamaa päänsärkyuhkaa vastaan kahdella Buranalla, joten sillä saattaa olla osuutta asiaan.

Koska siis on uusi uljas vuosi, päätin minäkin pistää elämän risaiseksi ja somettaa entistä enemmän. Niinpä minut ja Pakkauksen löytää nyt myös Facebookista!

Tämä tietysti siksi, että minulla ja varsinkin Pakkauksella (alias Mamselli Hölöhölö-lätiläti-pulipuli) on nykyisin niin paljon sanottavaa, ettei kaikkia suuria viisauksia pysty tänne blogiin postaamaan.

Kovin kelmeät ovat sivut vielä, mutta onhan tässä päiviä puunata habitusta hienommaksi ja lätistä sinne lisää.

Mikä parasta, tännekin pääsee päivän sanaa lukemaan ihan kuka vaan ainakin siihen asti, kun tulee kaivamaan verta nenästään ja vittuilemaan (en kyllä vielä ole perehtynyt, kuinka paskapäät saa blokattua, joten saattaapi olla hyvä rako tulla nyt aukomaan sitä päätään jos haluttaa).
Joten käykäähän kurkkaamassa. On siellä jo yksi tärkeä tiedotus.

ps. Siellä on jo yksi tykkääjä! Minä itte! Kukapa se kissan hännän nostaa kuin kissa itse.

Äitiä pelottava päivän satu

Meillä se mielikuvitus kukoistaa. Ehkä siksi, että on ollut joulun aika ja Pakkaukselle kaikki kulmat ja ikkunat ovat vilisseet tonttulakkeja ja tarinat Jeesus-lapsia ja iiiisoja tähtiä.

Niinpä sitten Pakkaus kertoi minulle tänään oman iltasatunsa, kun normi-Puppe oli luettu.

Pakkaus (suljettuani satukirjan): "Mää haluun lukea nyt oman sadun."
Minä: "Aijaa. Tästä kirjasta?"
Pakkaus: "Eeeiii. Mää vaan luen."
Minä: "No mitä se tarkoittaa?"
Pakkaus (vetää syvään henkeä ja kattoa tuijottaen): "Nooooo. Olipa kerran vauva. Ja se oli siellä portailla. Mutta sitten TUULI TULI ja VEI SEN VAUVAN. Ja se tuuli vei sen vauvan KATOLLE! Ja sit se makas se vauva siellä katolla!" - - - (radiohiljaisuus)
Minä: "Voi kauheaa. Mitä sitten tapahtui?"
Pakkaus (kuin idiootille): "Hää? Se vauva lensi sinne katolle!"

Seurasi vakavaa keskustelua siitä, kuinka kamalaa olisi, jos vauva lentäisi katolle eikä kukaan tulisi pelastamaan sitä sieltä.

Pakkaus ei selityksiäni oikein ymmärtänyt. Hänen mielestään oli kovasti hupaisaa, että imeväisikäinen pääsi ilmalennolle tuulen tuivertaessa ja paiskautui siinä sivussa katolle.Äidillä on satujen suhteen selvästi aivan väärät oletukset. Kuten esmes se, että niissä pitäisi olla onnellinen loppu tai jokin opetus.

Kumpikohan meistä on se realisti?

Haave haisevasta joulutortusta

Palaan JÄLLEEN vuoden jälkeen epäsopivaan ja monien julkisesti väheksymään asiaan nimeltä joulunajan ummetus. Tämä johtuu siitä, että vetoomuksestani huolimatta valtiovalta tai lääketehtaat eivät vuoden aikana ole edelleenkään tehneet mitään helpottaakseen joulumässäilyyn hyväksyvällä hyminällä johdatettua kansaa.

Verratkaapa vaikka asennetta lintuinfluenssaa kohtaan. Oli tauti, joka uhkasi. Samantien pukkasi radiosta ja telkusta asiantuntijaa asiaa pohtimaan ja ihmisiä varoittelemaan. Oli kriisipuhelinta ja suojautumissuunnitelmia. Ja sitten sairastui mitä, kaksi ihmistä? Voi vittu. Samaan aikaan, kun joka vuosi 95% (= poislukien anorektikot ja muut sairaat) kansasta potee tilaa, josta ulospääsy vaatii viikkojen taistelun tyyliin talvisota.

Jaan kanssanne oman tuskani, koska tiedän, että moni salaa häpeissään piilottelee omaa kipeää pistettään. Jakakaa tekin ja kertokaa! Ehkä jatkossa saamme markkinoille joulunajan Teho-Levolacin tai jotain muuta yhtä tenhoavaa.

Oman joulun ummetusongelmani olen yrittänyt ratkaista usealla tavalla - kaikkea, mitä mieleen on juolahtanut, on yritetty. 

1. Aiheen avoin käsittely keskustelemalla

Olen jakanut tuskani puolisoni kanssa. Kuten amerikkalaiset tietävät, kaiken alku ja juuri on asian rehellinen puiminen, sen ääressä hiljentyminen (= ainakin ukko on hiljentynyt). Minä olen useaan otteeseen avautunut aiheesta miehelleni.  

Esimerkkejä: "Vittu kun on maha täynnä." "Ei oo tullu paskaa kolmeen päivään. Ai helevetti, et on maha kipeä!" "Mie kuolen kohta, jos ei se paska tuu!" 

Tulos: Psykologinen lähestymistapa ei auta ummetukseen.

2. Viina

Mieheni kehotti usean avautumisistunnon jälkeen minua kokeilemaan viinaa. Kiskaisin umpisolmussa olevaan suolistooni pari votkaa. Aluksi oloni tuntui helpottavan, mutta iloni oli liian aikainen. Mahaan jähmettynyt kymmenen kilon liha-kasvis-riispuurosetti hievahti vain ilmeisesti sen verran, että tunkeutui osittain ohutsuoleen. Koskan en viitsinyt lisätä annosta kahteen pulloon, jatkoin hiljaista (ja vähemmän hiljaista) kärsimysnäytelmääni.

Tulos: Viina auttaa ehkä - mutta vain suurissa määrin. Pukkaa siis lapsesi ja puolisosi kuikkaan, ennen kuin käytät tätä metodia.

3. Tupakka

Kun uhkea oloni oli kukkeimmillaan (=kauheimmillaan), muistin, että kroonisesti "kivulias kakka kerran viikossa" -ystäväni oli suositellut polttelemaan ainakin pari tupakkaa päivässä. Hän ei kylläkään luvannut mitään varmaa, mutta joskus ihme oli tapahtunut. Hiipparoin siis helvetin kovaan vesisateeseen keskellä yötä kessuttelemaan. Olo keveni jälleen hieman ja toivoni ehti herätä. Mutta turhaan. Sain aikaiseksi vain pari pierua.

Tulos: Polta suosiolla ainakin aski pari, jos haluat toivoa tulevasta helpotuksesta.

4. Kuivatut luumut

Kaiken tämän jälkeen kävi kello kolmea yöllä enkä edelleenkään saanut nukuttua, koska tuntui siltä kuin mahaani olisi leiriytynyt puolet Euroopan elintarvikkeista. Silloin päässäni välähti. Toinen ruoka, jota Pakkaukselle maistatin, oli luumua, mikä johti perkeleellisen bakkanaalisiin paskabileisiin. Samalla muistin vanhan kansan viisauden, että luumua olisi käytetty ummetuksen hoitoon. Eipä muuta kuin ylös kyökkiin ja luumua naamaan. Seurasi karsea pettymys. Ei MITÄÄN vaikutusta. Ellei nyt yhtä mykkää hiihtäjää lasketa sellaiseksi. 

Tulos: ÄLÄ syö luumua. Sinne pötsiin enää YHTÄÄN enempää tavaraa tarvita. Ja koska olet kuitenkin vetänyt puoli sikaa, tarvitsisi siihen määrään ainakin laarillisen luumuja (jos nyt koko legendassa on mitään perää).

5. Urheilu

Urheilunhan väitetään parantavan elinajan ennustetta, sydän- ja verisuonisairauksia, aivojen toimintaa ja oikeastaan kaikkea, mikä liittyy elämänlaatuun ja sen pituuteen. Ummetukseen se ei ainakaan auta. Juoksin kuin aroporo mörkö mahassani kymmenen pitkää kilometriä. Olo kyllä keveni siinä kuuden kilometrin kohdilla, mutta muuten ei havaittavaa tulosta. Kävin jopa tunnin päästä toiveikkaasti toiletissa puristelemassa ja ähisemässä ja puskin kuin synnytystuskissa ikään. 

Ei auttanut paskan vertaa.

6. Odotus

Kaikkien kikkakolmosten jälkeen päätin vain odottaa. Se oli tässä tilanteessa paras ratkaisu.

Nyt olen saanut aikaan yhden sianperseen kokoisen paskan (abouttirallaa 5 kiloa), mutta se suuri Helpotus isolla H:lla on vielä saamatta (olen syönyt ilmeisesti kokonaisen sian). 

Jokeri:

7. OD:t Levolacista

Jos ei paskaistunto aamulla kutsu, hilpaisen apteekin kautta, kun on työpäivä kumminkin. Ruokala on joka tapauksessa kiinni, joten heitän lounaan sijaan kitaan pullon Levolacia. Jos ei siitä varpusparvi lähde lentämään, kirjoitan yleiselle syyttäjälle ja ilmiannan tämän ihmisten joulunaikaisen huolenpidon ja auttamisen puutteen. 

Hyvän tahdon ja huolenpidon aikaahan tässä nyt kumminkin eletään. Parantukaa toverit.

Ps. Jos ei aina valvova virkavalta meitä muuten auta, auttakaamme toisiamme. Järjestetään aiheesta ensi vuonna mielenosoitus. Marssitaan aiheella "Jouluruoka kortille! Onhan sitä ruokaa meillä ennenkin säännöstelty. " Yhteishyvästähän tässä nytkin on kyse.

(Melkein) stressittömän joulun kohokohdat

Yritin taas saada aikaan stressittömän joulun. Vielä on kehityttävää, mutta joka erheestähän oppii. Tässä   tämän joulun harjoituksen tulokset:


1. Raivohullun piparin koristelun jälkeen piparit saatiin suvereenisti paikoilleen kiristämällä Pakkausta. Äiskä ei katsokaas viitsinyt stressata ja tuhlata voimiaan turhaan neuvotteluun vaan käytti aina hyväksi havaittua keinoa tyyliin "Et saa yhtään piparia tai herkkua, jos nyt ei ripusteta näitä muuallekin. Ja lakkaa huutamasta!"

2. Raivohullun piparin koristelun jälkeen Pakkaus iski salaa kiinni äiskän helminauhoihin ja ripusti myös ne joulukuuseen. Äiskä ei viitsinyt ottaa stressiä ja kiskoa koruja pois, sillä siitä vasta stressiä olisikin seurannut (= kaikki korut kiertyneinä helvetin terävien neulasten joukkoon). Sinne jäivät.

3. Tein itse VAIN konjakkikostutetun (viinaa jee jee) joulukakun, pestogratinoidun possun, punaviinikastikkeen, uunivihannekset ja tomaattisen lihakeiton. Loput (= puolet) onnistuin keplotelemaan omalta äidiltä tai nettikaupasta. Tällä reseptillä stressittömyys kyllä jäi vielä vähän puolitiehen. Ensi vuonna ostan Atrian valmiskinkun ja lätkäisen sen Saarioisten kylmien laatikkopinojen kanssa pöytään. On siinä sitten kivaa askartelua vieraillakin, kun valkkaavat lempparilaatikkonsa ja kinkkumäärän lautasille ja pyöräyttävät mikron kautta.

4. En ottanut pulttia edes siitä jättimäisestä sianpunaisesta rinsessan linnasta, joka jouluaattoiltana kohosi estämään televisionkatseluni. Vapautin itseni nimittäin sianpunaisen pelosta jo etukäteen ja ostin sen perkeleen linnan ihan itse (= tämä on pohjamuta, ihan varmasti on!!!).

5. Nukahdin jouluaattona ennen kello yhtätoista ja heräsin aamulla kello yksitoista. Takuuvarma merkki stressittömyydestä - varsinkin, kun olin uhannut ukkoa suurin piirtein navetan taakse marssittamisella, jos joutuisin heräämään yhtään aikaisemmin kuin aivoni päättäisivät.

6. Siivosin raivohullun joulupukkijuhlan jälkeen jäljet. Tämä ei ollut stressitöntä vaan stressittömän joulun stressipiikki. Vitun ihanaa. Vain miljoona tyhjää pahvipakkausta, muovipussia, legopalaa, kirjaa, lelua, pukua, palapeliä sekä pari prinsessalinnaa. Enkä nyt viitsi edes aloittaa niistä ruoanjätteistä ja astioista.

7. Olen hillunut koko joulupäivän pyjamassa tukka pystyssä. Paitsi kun kävin ulkona juoksemassa kympin. (JOO JOO, saa oksentaa, mutta oli pakko leuhkia.)

8. Pakkaus on niin haltioitunut saamistaan miljoonista lahjoista, ettei halua lähteä ulos eikä syödä. Mahtavaa! Ei painetta tehdä/tarjota ruokaa eikä mitään outoa leikkipuistovaeltelua puolipimeässä sadesäässä.

9. Huomenna pitää matkustaa Tampereelle ja takaisin, jossa odottaa helvetinmoinen reuhka meluavia sukulaisia sis. kaksi lasta Pakkauksen lisäksi. Ei kovin stressitöntä, mutta eipä tarvitse tehdä itse ruokaa tai toimia Pakkauksen statistina tytsän oudoissa leikkikuvioissa, joita en ymmärrä laisinkaan (palataan näihin myöhemmin).

10. Joulupäivän kääntyessä iltaan suunnittelen ensi joulua a) Rukalla b) Karibian risteilyllä c) ihan missä vaan, missä kaikki kannetaan valmiina nokan eteen eikä tarvitse röhnöttää jossain vieraissa nurkissa, missä ei saa piereskellä ja kitistä kaikessa rauhassa.

Stressitöntä joulunjatkoa teillekin!