Loputonta lätinää

Juuri kun onnistuin joten kuten hyväksymään (hahahahaaaaa!) äitinä ja ihmisenä lapselle tärkeän kehitysvaiheen "uhma ja oma tahto", törmäsin uuteen sielua raatelevaan ilmiöön, joka joka päivä tahtoo räjäyttää pääni sisältä käsin säpäleiksi.

Pikkuämmä on nimittäin saavuttanut vaiheen, joka pöljien psykiatrinplanttujen mielestä varmasti on taas h-e-l-v-e-t-i-n hyödyllinen: kysymysten tekemisen kaikesta mahdollisesta ja mahdottomasta, aina ja koko ajan.

Minäpä sanon (ja taas ilman minkään valtakunnan pätevyyttä), että olkoon vaihe miten hyödyllinen hyvänsä, tietää jokainen sen kohteeksi joutunut, että  kyseessä on kiinalaista vesikidutustakin kauheampi kohtalo.

Olisi ihan vitun kiva, jos ne psykiatrinplantut vahvistaisivat tämänkin ja määräisivät tässä vaiheessa elämää vanhemmille mielin määrin vaikkapa ilokaasua ja diapamia. Elämää eläväksi tietosanakirjaksi pakotettuna olisi varmasti paljon kepeämpi kestää. Siis jos sille kersalle ei kerran saa täräyttää, että "OLE HILJAA!", "Turpa kiinni!" tai "Suksi kuuseen!" (Myöntää täytyy, että minulla kaikki variaatiot ovat jo nyt käytössä, mutta toistaiseksi vain mielen tasolla).

Ja jos joku urpo nyt siellä maha pystyssä nyökytellen lukee lapsenkasvatusopasta, jonka mukaan lapsi alkaa noin neljävuotiaana kysellä miksi-kysymyksiä, niin laskeutukoon sieltä sitten maan päälle ja vittu vähän äkkiä. Meillä kyllä kysytään miksi-kysymyksiäkin yli oman tarpeen, mutta kristillisen tasajaon mukaisesti Pakkaus pitää yhtä tärkeänä tivata Mitä-, Miten-, Mikä-, Milloin-, Mistä-, Missä-, Kuka-, Onko-, Eikö-, Voiko- ja Saako- alkuisia kysymyksiä puhumattakaan kaikista muista kysymyksistä, joita ei tavalliselle eläväiselle edes mieleen juolahtaisi.

Viisi minuuttia Pasilan juna-asemalla tuotti seuraavankaltaista sarjatulta:

Onko tuo se meidän juna? (joku paikallisjuna)
Mennäänkö me tuohon junaan? (sama juna)
Onko tuo ratikka? (sama juna)
Missä se meidän juna on?
Miksi toi juna on noin iso? (kaksikerroksinen IC kolmen raiteen päässä)
Mennäänkö me tohon junaan? (sama IC kolmen raiteen päässä)
Mikä toi on? (jotain jossain, en tiedä mitä; vastasin vain, että "mainos")
Miksi me mennään tänne? (oikean vaunun kohdalle junalaiturilla)
Tuleeko se juna?
Millon se juna tulee?
Onko se meidän juna iso?
Miksi toi juna on tommoinen...ööö....valkoinen?
Onko se meidän juna valkoinen?
Onko siellä junassa liukuportaat?
Miksi sä laitat ton tolleen? (muovikassin kädestä matkalaukun kahvaan)
Eikö se ratikka oo juna?
Menikö se PiiPoo ton junan alle? (joku juna saapuu asemalle)
Ai Espalla? Missä se Espa on?
Onko Espalla tommoisia junia?
.........

Ja niin edelleen ja niin edelleen ja niin edelleen ja niin edelleen....loputtomaan äidilliseen aivokuolemaan asti.

ps. Kärsimykseni keskellä tässä yritin ideoida, miten tämmöistä kehitysvaihetta voisi hyödyntää positiivisessa mielessä ja mieleeni juolahti, että jos joku lähipiiristäni ilmoittaa kärsivänsä unenpuutteesta, niin pukkaan Pakkauksen siihen viereen lätisemään, niin jo alkaa voimat olemaan veks ja poks ja uni maistumaan. Eikä mene kuin tunti pari, maksimissaan puoli päivää. Tällä hoidolla on takuu.