Naisellisia elkeitä

Tänään piti jäätyä suolapatsaaksi kuin Lootin vaimo, ettei olisi päässyt paskainen räkänauru.

Pakkaus murjotti tuossa sohvalla äsken oikein suuren maailman tyyliin, koska mummon löytämä Juniori-kanava oli vaihtunut aikuisten ihmisten kanavaksi. 

Tyyppi hakkasi naama rutussa sohvaa ja esitti parhaan performanssinsa taidekokonaisuudesta, joka sekoittaa tehokkaasti teeskenneltyä surua, vihaa ja itkua. Väliin huudettiin "Mä oon SURULLINEN" ja sitten esitys jatkui ulisemalla. Tekokyynel vuosi, naama punoitti, kulmat olivat rutussa. 

Asiaa ei auttanut minkään tason äidillinen vastaisku. Ei tyynnyttävä lohdutus saati uhmakas komentelu.

Lopulta päädyin silittelemään Pakkauksen tukkaa suhteellisen poissaolevana (olen kehittynyt ulinan kuuntelun mestariksi) ja lätisemään jotain siihen tyyliin, että "Kuule kun kaikilla pitää olla aikaa katsoa omia juttujaan, ja sie olet saanut kattoa jo ihan tarpeeks sitä Junioria".

Seurasi syvällinen naisellinen keskustelu, jonka lopullista suuntaa en olisi osannut arvata, vaikka olisin saanut viiden pisteen vihjeen ja lahjakortin Tiina Jylhän kauneusklinikalle Viroon.

Pakkaus: "ÄITI. Älä silitä mun tukkaa!"

Äiskä: "No miksi?"

Pakkaus: "No kun se on sähköinen!"

Äiskä: "Eihän toi oo sähköinen. Ihan vähän vaan. Laitetaan huomenna taas hoitoainetta."

Pakkaus:"Älä koske siihen mun tukkaan!!!"

Äiskä: "Okei okei. Mut ainahan sie tykkäät silittämisestä!"

Pakkaus: "UUU-ÖÖÖ-BYYY. En tykkää, kun mä en oo käyny parturissa!!!!"

Äiskä: "MITÄ?"

Pakkaus: "Mun tukka on ihan HIRVEE!"

Äiskä: MITÄ?"

Pakkaus: "KUN MUN TUKKA ON IHAN HIRVEE!!!! ÄÄÄÄ-BYYY-ÖÖÖÖ-YYYY!!!"

Voisin lyödä vaikka tonnista vetoa, että en ole itse osannut laukoa tuollaisia kommentteja kampauksestani kolmivuotiaana. 

Saatanan barbiet ja prinsessat. Ne muovinuken perkeleet hiipivät tasan varmasti meidän makkariin joka yö ja supattavat uniseen korvaan inhottavia ulkonäkökeskeisiä sössötyksiä. Saattaa olla, että lähiaikoina joutuvat prinsessat hirteen elleivät jopa roviolle.