Toistohan on kuulemma yksi tehokkaimmista keinoista oppia. Luulin jo, että tämäkin on paljasta paskapuhetta ja urbaania legendaa, mutta nyt näkyy valoa tunnelin päässä. Eilen nimittäin sattui sumaan kaksi suurta menestystarinaa.
Ensin kuulin sivusta, kuinka Pakkaus kävi isänsä kanssa keskustelua teemasta lempiväri.
Kuten olen tänne traumatisoituneena ja tuohtuneena tilittänyt, on Pakkaus imenyt epäterveitä vaikutteita tarhasta, sukupuolirajoittuneilta ihmisiltä ympäriltään (sis. saakelin mummot, tädit, kummit yms.) ja herra ties mistä sisäänrakennetusta systeemistään ja palvonut viimeiset kaksi vuotta aktiivisesti sian...anteeksi vaaleanpunaista.
Mutta eilenpä oli eri ääni kellossa. Terve manipulatiivinen asenteeni tyyliin "Juu, kyl SIE saat tykätä vaaleanpunaisesta, mutta ÄITI ei tykkää! Äitistä vaaleanpunainen on yöks!"on selvästikin alkanut tuottaa hedelmää.
Tyytyväisenä silmät näennäisesti kirjassa nimittäin kuuntelin iskän ja ipanan keskustelua.
Pakkaus (piirtämässä): "Mä en tykkää vaaleenpunaisesta!"
Isi: "Ai miksi et? Sehän on sun lempiväri!"
Pakkaus: "EIKÄ OO! Äitikään ei tykkää vaaleenpunaisesta!"
(Sisäinen minäni: HAHAA-HOHOO-HAHAA!!!)
Isi: "Mut kyllä SÄ saat tykätä mistä väristä haluut!"
Pakkaus:"Joo mut mä en tykkää vaaleenpunaisesta. Mä tykkään valkoisesta."
(Sisäinen minäni: HAHAA-HOHOO-HAHAA!!!)
Valkoinen lempivärinä oli kyllä yllättävä veto. Mutta ei haittaa mitään - minun puolesta Pakkaus saa tykätä vaikka paskanruskeasta. Parempi sekin kuin läpälälly, ylitarjottu ja sukupuolinormitettu vaaleanpunainen.
Seuraava onnellinen perhehetki koettiin sitten illalla ennen nukkumaanmenoa.
Seisoin helvetinmoisen kaaoksen reunamilla kuten tavallista ja valmistaudun kiikuttamaan miljoonia romppeita minikokoisesta legosta jättimäiseen pehmopingviiniin Pakkauksen romunurkkaan, koska muuten olohuoneen lattialla ei kerta kaikkiaan voi kävellä (muuten mitään saatana tietenkään siivoaisi).
Nythän asia on niin, että en TODELLAKAAN enää ala yksin raivaamaan penskan sotkuja, kun pikkuämmästä on sukeutunut jo täysin pätevä piikaihminen. Tähän mennessä tytsä on jopa osoittanut pelottavaa intoa kaikenlaista siivousta, järjestämistä ja organisointia kohtaan.
Näköjään tästäkin vinoumasta on päästy ja laiskaperse siivousvihageeni on viimein alkanut vaikuttaa. Kuten olla pitääkin. Niinpä inhottua toimintaa edelsi varsinainen äiti-tytär-jupakka ja -suukopu.
Äiti: "No nii, tuu siivoaan äitin kans."
Pakkaus: "Emmä jaksa."
Äiti: "Joo en miekään, mutta sie ite täälä oot leikkiny ja sotkenu."
Pakkaus: "Älä komenna mua."
Äiti: "Miehän saan komentaa! Mie oon sinun äiti! Ja äidit saa komentaa."
Pakkaus: "ÄÄÄÄÄÄ!!"
Minä: "Ala siivoaan!"
Pakkaus (sovittelevasti):"Mää katon tässä vieressä, kun sä siivoot jooko?"
(Sisäinen minäni silmämunat muljahdellen: MITÄ VITTUA???!!!!!111)
Kun toivuin hetkellisestä ällistyksestä moisen röyhkeyden edessä, jatkui keskustelu:
Äiti: "EI KÄY. Kun sotkee, niin myös siivoaa."
Pakkaus: "ÄÄÄÄÄ!! Sää oot ihan typerä, ääää, byyy, öööö!!!"
Äiti: "Ite oot. Ja lopeta tuo ulina. Ja hommiin siitä."
Pakkaus: "Ääää! Öööö! Byyy!"
Mölinästä, ulinasta ja tekoitkusta huolimatta tyyppi alkoi poimia romuja nurkkaan. Siinä sitten keräilimme lattian jonkinasteiseen kävelykuntoon nokka norsunvitulla molemmat ja urakan lopussa minä olin niin maan perkeleen tyytyväinen.
Näin sen olla pitää. Siivousta vihataan meidän perheessämme. Piste.
Tarhoissa tuon lelujen siivouksen suhteen muuten yleensä toteutetaan sääntöä "et tee kerta kaikkiaan mitään ennen kuin olet siivonnut vanhan leikkisi". Menetelmänä tuo on huomattavan tehokas, yleensä pelkkä viittaus "olet tainnut leikkiä noilla leluilla" saa lapset siivoamaan jälkensä, eikä yli 5-10 minuuttia kestävää siivouksesta kieltäytymistä juuri esiinny.
VastaaPoistaKuulostaa tehokkaalta ja varmasti toimii. Meillä vain on se ongelma, etten edes huomaa kotona, kun Pakkaus vaihtaa leikkiä. Hän myös yhdistelee legopalikoita prinsessalinnaan ja saattaa tunkea prinsessan pukua keppihevoselle kaulaan, joten on vähän vaikea hallita hommia ellei seuraa silmä tarkkana - enkähän mie jaksa seurata. Mutta vähän samaan tapaan meillä toimii aamupalan yhteydessä se, että telkkaa ei katsota jos syöminen unohtuu (annan katsoa Pikku Kakkosta kun itse laitan tukkaa). Hyvin on oppinut vetämään ruoan naamaan ja katsomaan telkkaa samaan aikaan.
VastaaPoistaOlen tuota ihmetellyt, että miten kotiaskareista pitävästä pikkulapsesta yht'äkkiä häipyy tahto tehdä niitä?!
VastaaPoistaMunkin kakara oli pienenä tosi innokas siivooja ja tiskaaja, vei innokkaasti roskat roskiin(yhden kerran jouduin seteleitä haeskelemaan rokesta), mutta jo ennen kouluikää tuo taito hiipui, ja nyt on täysin perseelle potkittava tapaus. Stana, mä olen 9 vuotta motkottanut jälkien siivoamisesta, eikä vieläkään tapahdu automaattisesti :O
Olen kuullut tämän samaisen uhkauksen ennenkin ja minua on vannotettu olemaan iloinen näistä katoavista hetkistä. Itse olen mm. tyhjentänyt kirjahyllyn, rikkonut lasioven yms. kivaa, kun on pitänyt alkaa siivoushommiin. Joten odotettavissa ehkä sittenkin myrskyä tyynen edellä....
VastaaPoista