Kuinka Volkswagen särkee äidin sydämen

Olen nyt toista päivää perehtymässä uuteen työpaikkaani ja se tarkoittaa retkeä Etelä-Suomeen täksi viikoksi. Koska ukkoni on ulkomaanreissulla ja haluan viettää juhannuksen Meri-Lapissa, jäi Pakkaus mummolaan. Tämä on ensimmäinen kerta, kun ipana on pitempään hoidossa ilman molempia vanhempiaan ja vielä jossain muualla kuin kotonaan.

"Kyllähän tuo nyt pärjää", mietin huolettomasti mielessäni, kun läksin. Ja kyllähän pikkuämmä pärjääkin.

Hän hyppyyttää mummoa ja pappaa mennen, tullen ja palaten. Päivisin kierretään kaupungin leikkikentillä, mielellään vähintään kolmella tai viidellä, että on varmasti kivaa ja kavereita.  Nappivaatteita ei (edelleen nappikammoisen) mukulan tarvitse pitää, ettei vaan "toiselle tule paha mieli". Ihan sama, vaikka kaikki muut vaatteet olisivat läpipaskaisia. Mieluummin sitä pikku piikalle sitten lähdetään vaikka uutta rytkyä ostamaan. Ja kuten jo aiemmin kitisin, nelivuotiaan toivomusten mukaisen ruokailun jälkeen tulee automaattijälkkäri, joka ei ole mitään terveellistä hedelmää tai jogurttia ikikuunapäivänä nähnytkään vaan on poikkeuksetta tikkari, suklaapala tai vanukas.
(Odotan oikeasti kauhulla sitä sinnittelyn, hiostuksen ja huudon hyökyaaltoa, joka iskeä tärähtää meidän pikku perheeseemme, kun riemuloma on ohitse. )

Kun sitten soitan mummolan onnelaan, ei neiti viitsi vaivautua edes puhelimeen. Ei vaikka mummo kuinka luuria tarjoaa.

Tajuan kyllä, koska minulle vihoitellaan. Ja jo tämä nokan nosteleminen pisti kohtuullisen kovapintaisen sydämeni tutajamaan.

Mutta vihoittelukin on helpompi kestää kuin avoin ikävä.

Pakkaushan on tietysti ja totta maar sitä lajia, että hän ei puhelimessa eikä kuulemani mukaan muutenkaan äidin perään itke ja vollota. Mutta joka aamu pikkuämmä kysyy, että "Joko tänään äiti tulee?" Kun vastaus on "Ei vielä tänään", sujuu kaikki aivan normaalisti: itkemättä ja sinnittelemättä.

Vain yksi paljonpuhuva ehto ipanalla on. Papan Fordilla ei ajeta enää mihinkään.

Siitä päivästä lähtien kun minä hyppäsin etelän junaan, on ainoa kulkupeli, johon Pakkaus on suostunut astumaan "äidin VolksAgen". Nyyh.

Muotinurkkaus: metsäkeijun juhlien edustusasu

Olen ollut tiukassa haastattelussa nyt saunan jälkeen. Pakkaus on höperehtinyt kasaan metsäkeijun bileet. Metsäkeiju vain katosi kuin pieru Saharaan ja tilalle tuli tiukka uutistäti, joka minua nenänvarttaan pitkin mulkoillen esitti kummallisia kysymyksiä, joista suurin osa ei koskenut juhlia lainkaan.

Juhlalookiini uutistäti kyllä kiinnitti paljonkin huomiota. Hän kyseli "viittani" tarkoitusta ja väitti kaulakoruni olevan helminauha, vaikka se ei kyllä perkele vie ole totta. Pari kertaa journalisti tivasi merenneitojen perään, mutta kun selitin, etten ollut nähnyt yhtään eväkästä paikalla, palattiin asuuni ja ruokamieltymyksiini ("Millaisesta ba-naa-nis-ta te pidätte?")

Vasta kun haastattelu loppui, hoksasin, että ei sinällään ole ihme, että reportteri jaksoi jankuttaa ulkoasuasioista. Olinhan jälleen harvinaisen mielikuvituksekkaan tyylikäs:

Minua on vaivannut kesälentsu tai kusitulehdus, joten pukeuduin saunan jälkeen lämpimästi mutta takuuvarman tyylini säilyttäen.  Kuten näette sekä materiaalit että värit keskustelevat villisti keskenään kuin Serranon perhe.

Tällä kertaa teemanani on ekologinen eleganssi. Sukat ovat itsekudotut (not me, herregud) ja vaikka epähuomiossa olenkin kiskonut kinttuihini eriparisukat, kukaan tuskin voi kiistää sitä, miten ylväästi ne tuovat jalkateräni esiin erityisesti silmiinpistävän muodikkaan keltaisen raidan ansiosta.

Paita ja housut ovat entisiä yöasun osia, jotka nyt olen yhdistänyt uudelleen. Molemmat edustavat Nanson retroa jostain 80- ja 90-lukujen taitteesta. Juhla-asuni kruunaa miljoona kertaa pesty halpa huopa, joka tuo olemukseeni kerralla enemmän särmää ja ekologisuutta kuin jos olisin kaapannut kainalooni 100 kahvipakettiekokassia. Ja btw, kai sitä nyt keijubileissä viitta pitää olla.

Että siitä vaan Lady Gaga tai mikä-vaan-miley! Vastaavassa tyylipommissa kun seuraavan kerran koikkelehdit lentsikalle tai keikkalimusiiniin, niin meikätytön rispekti kasvaa potenssiin 100. Jo ne on ne paljaat tissit ja perseet nähty.

Rinnakkaisuniversumi nimeltä Mummola

Näin kesälomalla on näköjään mahdotonta äitinä hallita kolmea asiaa. Ainakin, jos lomalla ollaan mummolassa. Ehkä asioita on useampiakin, mutta parempi olla miettimättä lomatila-aivoilla liikaa, ettei iske depis tai paniikki.

Ensimmäinen asia on ruokavalio. En ole sitten Pakkauksen ensimmäisen vuoden ollut erityisen hysteerinen emännän ruokavalion suhteen, mutta siitä olen pitänyt kiinni, että herkkuja syödään vain viikonloppuna ja eineksiä viikolla joka päivä.  Mummolassa kaikki on kuitenkin toisin. Mummola on kuin aivan erityinen rinnakkaisuniversuminsa. Joka päivä tarjolla on kirjava valikoima makeaa: jäätelöä, suklaata, tikkaria ja suklaavanukasta (viimeksi mainittua mummo ei edes miksikään herkuksi miellä vaan terveellisesti välipalaksi). Ruoka sen sijaan on omin pikku kätösin (tosin ei minun) laitettua: on lihapullia, lohikeittoa, makaronilaatikkoa, kaalilaatikkoa ja niin edelleen. Jos erehdyn mainitsemaan, että "Kyllä ne Saarioisten äiditkin osaavat", saan palkakseni helvetin julmaa mulkoilua ja päätä vihlovaa jupinaa ja jankutusta lisäaineista ja siitä, kuinka "helppoa se ny kuitenki sinunki olis yhet potut keittää ja kastikkeet laittaa". Vittu totta joo, jos ne potut ja soossi pitäisikin vain yhden kerran laittaa.

Näihin erikoisolosuhteisiin liittyy varmaankin toinen hallitsematon asia. Penskan turpavärkki on koko ajan ja hela tiden jonkun scheissen peitossa. Kotiseudullani on tapana sanoa sottanaamasta, että " suu on ko sontalunkka". Sitä saa Pakkaukselle nyt hokea aina ja kaikkialla, mutta koska tila on jo pysyvä, herättää mokoma moite korkeintaan pienen huvittuneen pyrskähdyksen tai pitkästyneen huokauksen, kun roudaan ipanan putsattavaksi kahdettatoista kertaa päivässä. Minusta oikeasti tuntuu, että komennan Pakkausta jatkuvalla syötöllä naamanpesuun, mutta heti kun tarkistuskierros on tehty, löytyy mukula jostain nurkasta lärvi aivan yhtä sottaisena kuin ennen pesuhommia. Ehkä kannattaisi vain luovuttaa ja seurata tieteellisellä mielenkiinnolla millaisiin mittoihin paskakerros päivän mittaan voi kasvaa. Mikä minua sinänsä ihmetyttää on se, että mummoa ei paskaturpa näytä paljon painavan. Pääasia että ruokaa ja ruoan kaltaisia tuotteita uppoaa ja että pöytäliina ja lattiat ovat siistit.

Kolmas hallitsematon asia ovat ruhjeet/mustelmat/naarmut. Niiden määrä on mummolalomalla kasvanut ekspotentiaalisesti, koska Pakkaus rakastaa ulkoilua ja tällä hetkellä ulkovahteja on tarjolla useita. Siinä kun koko päivän  lenkkeilee, keinuu, ronkkii papan työkaluja ja tonkii nurmikkoa ja pihapuita, voi pipi jos toinenkin tulla riesaksi. Tietysti tämäkin riesa voi juontaa juurensa ruokavalioon, koska sokerihumala ei koskaan ole poissa kuvioista. Viimeisin draama sattui, kun neitimme "MÄ OSAAN ITSE ÄITI" hyppäsi autosta ja läiskäisi auton oven sormilleen (kauhealla kiireellä tietysti, etten minä V AAN pääsisi auttamaan). Onneksi apu on lähellä: kun länttää joka mustelman ja naarmun päälle Hello Kitty tai Salama McQueen -laastarin, ei hätää eikä huutoa enää ole olemassakaan - vain jännittäviä koristeita, joita voi serkkupojille Facetimessä sitten ylpeänä esitellä.

Jännityksellä odotan, miltä Pakkaus sen muutaman päivän jälkeen näyttää, jotka joudun töiden takia viettämään Etelä-Suomessa. Voi olla, etten pikkuämmää edes sonta-, laardi- ja laastarikerroksen alta tunnista. Mutta joo, onhan tässä taas talvi aikaa totutella ankarampiin oloihin...

Ps. Tämäkin kuolematon klassikko kirjoitettiin tabletilla saatana! Niin paljon minä teitä (tai itseäni) rakastan.

Äksönloma isolla Ä:llä

Olemme Pakkauksen kanssa aloittaneet jo kesälomailun pohjoisessa. Koska peräkylän porukka on siirtynyt iPad- aikaan (sim-kortilliseen), en voi avautua rentoutushoidostamme yhtä runollisesti kuin jos käytettävissä olisi näppis. Mutta ehkä seuraavastakin saa jonkinlaista kuvaa...:

1. Matkalla pohjoiseen pysähdyin taukopaikalle Jyväskylän tienoilla, kun oli niin järkyttävä kusihätä, että meinasi kupla otsassa räjäyttää aivot. Pingoin siitä puskaan samaan aikaan kun Pakkaus kannusti auton viereltä, että "Tuleeko iso pisaa äiti?!" Kun olin saanut penskan ja itseni vöihin, käynnistin auton. Siinä samassa huomasin, että vänkärinpuolella makaava pullapussi oli levinnyt pitkin penkkiä. Oli alettava siivoushommiin. Samalla painautin huolettomasti jalkaani kaasua vasten. Seuraava mitä huomasin (vähemmän huolettomasti) oli pusikko ja jyrkkä ja suht töyssyinen alamäki penkan pohjalle. Kun jämähdimme kiinni, kysyi Pakkaus:"Äiti! Miks me TÄNNE ajettiin?!"

Helvetin hyvä kysymys. Ja mikä oli vastaus? Koska äiti preferoi siivousta autolla ajamisen sijaan. Saatana. Seurasi hinauskeikka, mutta puolentoista tunnin päästä pääsimme taas matkaan.

2. Päivän levon jälkeen lähdimme laittamaan kesäpaikkaa kuntoon. Äitini muistutti, että siivoaisimme "kaikessa rauhassa". No eihän se minulta onnistu. Hakkasin miljoonia mattoja ja vilttejä  kädet rakoilla, imuroin mökkiä (mikä oli ihan vitun turhaa, koska joku valopää lantusti aina perässä paskomaan puhtaat nurkat ruohoa ja mutaa täyteen) ja luuttusin lattioita ja pesin vessaa. Neljän tunnin jälkeen äitini ilmoitti, että "pitää vielä luututa tuo laattia ko isä laitto vesiletkun saunaan.." (paskaisilla puukengillä totta kai). Vaikka olin järkyttävässä bersekkiraivotilassa, kilahdin vasta kun emäntä kinusi minua roudaamaan olohuoneen pöytää oikealle paikalle kolmatta kertaa hetinytvälittömästi.

Heitin täyspuisen pöydän yksin keskelle permantoa ja ilmoitin vähemmän kauniisti, että sai helvetti soikoon se tomutorpan jynssääminen riittää. Heti seuraavaksi kiskaisin pari kaljaa ja huomasin olevani taas paljon mukavampi ihminen. Niin mukava, että voisin vaikka leikkiä Pakkauksen kanssa.

3. Leikimme Pakkauksen kanssa. Minä olin väsynyt merenneitokuningatar (????) ja Merenneito selvitti, miten kauheasti hän on siivonnut. Sitten ipanan mielenkiinto harhautui sääskiin, jotka olivat intohimoisen himokkaita hieltä haisevan ihoni perään. Samalla kun murhasin muutaman itikan, valaisin Pakkausta siitä, että verenimijät ovat aina naispuolisia. Pakkaus nyökytteli ymmärtäväisesti ja lupasi: "Äiti sit mää tapan vaan niitä tyttöjä!" Tämän valan jälkeen alkoi mukula piestä minua murhanhimossaan kuin Ted Bundy.

Lopulta sain houkuteltua pikkuämmän muihin hommiin. Sammakkoämpärin jalossa kilpailutaidossa julistauduimme maailmanmestariksi (Pakkaus) ja Euroopan mestariksi (minä).

Luojan kiitos kohta pääsee saunaan. Jos aktiiviloma jatkuu samaa rataa (nyt vasta 2 päivää plakkarissa), teen anomuksen, että voisin kieltäytyä kaiken maailman vuosilomista seuraavan viiden vuoden ajan.

Ps. Olipa lyhyt päivitys. Näköjään sitä jaksaa kun on sydämellä avauduttavaa...

Geeniperimä hyötykäytössä

Olen tainnut jo mainitakin, että Pakkaus on perinyt äitinsä äänejänteet. Se tarkoittaa sitä, että ihminen ei osaa puhua hiljaa. Tavallinen turinakin kuulostaa siltä kuin paasaisi tuhatpäiselle yleisölle ja jos huutaa täytyy, niin siitä mekkalasta hyppää heikkohermoisempi kattoon.

No tänään olivat sitten Pakkaus ja isänsä nukuttautumassa alakerrassa. Itse tsiigailin eurovaalituloksia ja yritin päästä yli auringonpistoksesta, jonka olin ihan itse pöljyyttäni ansainnut. Yhtäkkiä kuulin alakerrasta mekkalaa.

"ÄITIII! ÄITIII! ÄITII!"

Pakkaushan se siellä. Minä siihen tietysti:

"NO
MITÄ!?"
- -
"ISI SANOO ET TUO SEN SILMÄLASIT!"

Selvä. Aloitimme keskustelun.

"MUT EMMIE TIÄ MISSÄ NE ON!"
"ISI SANOO, ET NE ON LAUKUSSA! SIVUTASKUSSA!"
"EMMIE MITÄÄN LÖYDÄ!
"SIELLÄ NE ON! SSSSSIIIIVVVVUTASSSSSKUSSSA!!!"
"- - AIJAA JOO, NYT LÖYTY…."

Lähdin siitä sitten alas lampustamaan, ukon rillit kainalossa. Kun tulin alakertaan, korahteli ukkoni kuin hysteerinen heppa.
"Mitä sie naurat?", minä siitä kysymään.
"No kun mä yritin huutaa sulle monta kertaa…"
"Yritit vai. Emmie mitään kuullu."
"Niin. Mä huomasin. Siks mä pistin ton sukus perimän tekemään työn."

Mihinköhän ammattiin sitä voisi tämmöisellä äänellä luontevasti sijoittua? Vanginvartijaksi? Pastoriksi? Oopperalaulajaksi?

Salaperäiset sukupuoliasiat

Olen nyt räpistellyt pian päättyvän työsuhteen viimeisten velvoitteiden ja työnhaun ristiaallokossa ja sitten käynyt vielä "pienellä" perhekiertomatkalla Koillis-Unkarissa.

Loma oli tietysti mahtava, mutta kajahtanut kun olen, en osannut rauhoittua sielläkään vaan tungin oman ja perheeni turvat kaiken maailman nähtävyyskohteisiin. Paras tuliainen oli ehdottomasti Hortobagyin pusta-arolta ostettu lehmän sarvi. Siihen kun puhaltaa, niin turahtaa koko naapurustolta paskat housuun ja uskoo koko kuppikunta, että olen roudannut takapihalle kokonaisen sonniseurueen perennoihin paskomaan.

Kuukausia kestäneen aivomyrskyn ja ylivireyselämän kestäisi kuitenkin vielä mennen tullen ja palaten, ellei Pakkaus olisi päättänyt alkaa tiedostavaksi nuoreksi ja esittämään aina vain vaikeampia kysymyksiä. Kysymysten ykköseksi on nousemassa lisääntyminen ja sukupuolierot.

Siinä on sitten kiva jostain työhaastattelusta tai paskapalaverista tullessa aloittaa ilta-analysointi teemoista "Äiti, mistä vauva tulee?", "Äiti oonko mää ollu vauva?", "Äiti miks mää en oo enää vauva?"

Kun yritän selvittää nelivuotiaan sielunmaailmaan eläytyen, että vauva tulee äiskän mahasta, seuraa tiukkaa tuijotusta ja kysymys: "Mut mistä se sinne on tullu?"

Tähän asti olen jankuttanut niin kuin oma äitini aikanaan, että "Lensit sieltä pilven päältä äitin massuun", mutta mokoma humpuuki ei tunnu aivan enää tyydyttävän innokasta biologia, vaikka herättääkin aina suurta hilpeyttä. Täytynee alkaa tarinoida siittiöiden uimakilpailuista ja palkintona kohdussa pönöttävän munasolun tyynestä odotuksesta.

Ja sitten ne sukupuolierot. Melkein joka päivä minulta vaaditaan kesken maidonkaadon, iltasadun tai aamuriitelyn aivan mahdottomia:
"Äiti miks mulla on pimppa?"
"No kun sie oot tyttö."
"Jaa. Onks pojillaki pimppa?"
"Ei."

Kun en jaksa alkaa selittää asiaa tarkemmin, kysäisen Pakkaukselta:
"Mikähän niillä olis?"
Ja tokihan tylleröllä on vastaus valmiina.
"POIKIEN PIMPPA, HAHAHAHAAA!"
(Sitä en kyllä ymmärrä, miksi pitää kysyä, jos asia on selvä kuin pläkki.)

Ja samaa rataa jatkuu loputtomiin:"Äiti miks on poikia ja tyttöjä?", "Miks mää oon tyttö?", "Ooksää äiti tyttö?", "Äiti miks sulla on tissit?", "Äiti onks mulla tissit?", "Äitiiiii! Isillä ei oo tissejä!"

Koska Pakkauksen mielestä on myös tärkeää varmistua, että Pakkaus on ja pysyy tyttönä, täytyy säännöllisin väliajoin tehdä pimppatarkastus, johon liittyy helmojen nostelua tai housujen laskemista ja jopa pimpan estotonta kaivelua missä vaan. Selitä siinä sitten keskellä Siwaa, että "Käsi pois housuista", kun saat niskaasi taas sen saman saatanan kysymysten sarjatulen.

Nyt vetoan taas teihin viisaampiin ja kokeneempiin. Pitääkö tuolle jästipäälle jo antaa kirja "Näin tehdään lapsia", jonka ystäväni 20 vuotta sitten vitsinä minulle ostivat. Minä kun olen luullut, että se on enemmänkin suunnattu 6-7-vuotiaille eikä hädin tuskin 4-vuotiaalle utelikolle. Vai alanko vain tosiaan höpöttää biologisia erityistermejä, jotka liittyvät munasolun hedelmöittämiseen? Se olisi kyllä sillä tavalla mielenkiintoinen vaihtoehto, että Pakkaus laatisi siitä satavarmasti oman jännittävän tarinansa ja jakaisi sitten viisauttaan koko tarhan taaperokunnalle. Mutta kysymyksiä se tuskin tyrehdyttäisi.

Muonakriisi, pöydällämakailua ja matikkaa

Saatana! Juuri kun olin tuudittautunut siihen uskoon, että edes ruokailupuoli on meidän mukulalla hallussa ja helppoa, niin paskan marjat. Ennen meni valkosipulit ja oliivit, tandoorikanat ja fetajuustot, mutta eipä mene enää.

Olemme matkailemassa Unkarissa, kuten jo taisin selvittääkin. Tällä hetkellä majailemme Lillafüred-nimisessä maanpäällisessä paratiisissa paikassa, jossa on puolihoito. Ruokaa on joka ilta jotain kymmentä erilaista sorttia - myös lajeja, joita luulisi "lapsiystävällisiksi" - ja siihen vielä alkukeitot ja jälkkäripöydät päälle.

Kaikesta tästä ylitarjonnasta huolimatta on aivan helvetin vaikeaa tyydyttää penskan vaatimuksia. Normaalein aikavälein alkaa mankuminen, että "Mul on näääälkäää", mutta sitten kun sitä ruokaa olisi nokan alla, niin luuletteko, että sitä aletaan lappaa ääntä kohti? Ja vitut.

Alkaa kaiken maailman nyrpistely ja irvistely, vaikka pöydässä olisi pelkästään paistettua kanaa. Ranskalaisia kyllä voisi vetää niin, että napa rutisee ja siihen päälle jäätelöä sellaiset sata litraa. Mutta kun tulee puhe normaalista, terveellisestä ruoasta, joka ei ole Saarioisten äitien valmistamaa makaronilaatikkoa, niin auta armias.

Epätoivoissani olen alentunut syöttämään kohta neljävuotiasta täysin kykenevää käppyrää ihan omin pikku kätöisin kuin kolme vuotta sitten konsanaan. Lisäksi olen ottanut aseekseni kiristyksen, jonka välikappaleena toimii tyypin tämänhetkinen kiinnostus numeroita kohtaan. "Syöt tätä lihakastiketta ja pottua 5/7/10 haarukallista ja sitten saat kakkua/jäätelöä/limpsaa tms."

Toimii, mutta hidasta se silti on. Jokaista suun aukeamista täytyy maanitella taikasanoin, kuin mitäkin Seesam-aukene -kohdetta ja aina välistä se suuhun saatu setti pullautetaan suusta joka tapauksessa lautaselle. Tämä raivostuttaa minua aivan erityisesti, koska en todellakaan haluaisi perkele joutua turhaan makaamaan täällä maanpäällisessä paratiisissa hotellin pöydällä ja löpisemään paskaa, jotta syömään kykenevä jästipää ottaisi sisuksiinsa jotain muutakin kuin Fantaa ja kakkua.

Kaiken huippu on sitten se, kun mini-Elvis kääntyy tuolissaan selin ja jököttää siinä, vaikka minulla olisi herkkuhaarukallinen valmiina toimintaan. Hyvä etten ole nakannut läskisoosseja pitkin piltin paitaa.

Onneksi täältä saa olutta ja viiniä. Pikku tumussa mokomaa mullistelua on huomattavasti helpompi kestää. Tosin tämä saattaisi pitkään jatkuessaan johtaa vakavaan alkoholiongelmaan.

Huomenna taidan antaa olla ja jättää ruokailut yläkerran herran huomaan. Niinhän se pitäisi oikeaoppisesti muutenkin varmaan tehdä. Antaa jumalauta olla syömättä, jos ei kiinnosta. Ja herkut vaan kylmästi hiiteen, jos ei muukaan maistu. Kyllä siinä jossain kohti saattaa lampaanaivokin alkaa maistua (makustelimme niitä ukon kanssa Hortobagyissä).

ps. Katsotaan vaikka, että viimeksimainittua vakaumusta kestää abouttirallaa puoli päivää, kunnes kuvittelen ipanan nääntyvän nälkään ja aloitan uudestaan haarukan kanssa pöydällä makaamisen.  Että voi äiti-ihminen olla pösilö.