Kyykytystä kielimuurilla

Tyttäreni ei puhu vielä paljoakaan. Hän katsoo tärkeämmäksi kehittyä triathlonissa, jonka lajeihin tavallisuudesta poiketen kuuluvat hämähäkkihaaristelu (kirjahyllyillä ja syöttötuolilla), mainosrallirumba (telkun tai radion edessä) ja sohvasprintti (tarvitsee tuskin tarkentaa). Oikeassahan tuo tietysti on, jos asiaa oikein ajattelee. Sitä kenenkään kanssa lätistä tarvitse, jos on fysiikka taisteluninjan tasolla. Jos ei mene viesti perille, voi vain pamauttaa vastustajan permantoon, tehdä mitä huvittaa ja pinkoa pirunmoista kyytiä pakoon.

Olen kuitenkin alkanut viime aikoina epäillä, että ipana aivan piruuttaan panttaa selkokielistä ilmaisua. Voisin pistää vaikka pääni pantiksi, että piltti pupeltaa epäselvästi ihan vain siitä ilosta, että voisi herkutella äidin idioottimaisella ilmeellä. Sellainen nimittäin tuntuu leviävän pärstävärkilleni nykyisin tuon tuostakin, kun yritän arpoa, mitä mikäkin epäsana milloinkin tarkoittaa.

Penska on osoittautunut lisäksi pelottavan määrätietoiseksi: hän ei minua helpolla pinteestä päästä. Kun hän sanoo esimerkiksi "täi", jää hän vahtaamaan minua silmä tarkkana kuin vartiovuorossa väijyvä mangusti. Hän ei todellakaan tyydy laiskaan ja epämääräiseen "äiskä-ei-nyt-tajua-mitä- sie-sopotat" -soopaan, vaan hän haluaa minun yrittävän. Yrittävän isolla Y:llä.

Tästä seuraa saakelinmoinen souvi seuraavaan tapaan:

Tyttö toljottaa minua tiukasti silmiin ja toistaa (minulle) epäselvää ilmaisuansa kuin olisi tavallista tyhmempää koiraa kouluttamassa:
"Täi. Täi. Tä-i. Tää-i. TÄ-I!!!"
Minä ponnistan parhaani mukaan ja pyöritän jo hetken päästä päätäni otsa hienoisesta hiestä helmeillen.
"Vati? Eikö? Täti? Ei ole täällä tätiä. Käki? Jaa, et oo kuullukaan?"
Näin jatkuu loputtomiin."Täit" lentelevät kuin saatanalliset säkeet ja epäonnistun yhtä toivottomasti kuin Kanervan Ike tekstiviestiriippuvuuden selättämäisessä.
"Pinnistä lehmä pinnistä!", käskevät natiaisen viisaat ja vahingoniloiset silmät.
Ja minähän pinnistän.

Koska en vieläkään tiedä, mitä "täi" tarkoittaa (toivottavasti ei ainakaan sitä loiseläjää), joudun jättämään teidätkin epätietoisuuteen. Epäilemättä asia aukeaa minulle joku päivä ja pääsen potemaan äidillistä häpeää vuorostaan siitä, kun en ole aiemmin tajunnut, mitä tynkä oikein tivaa. Näin on käynyt jo useasti. Esim. silloin kun olen oppinut, että "kakku" on "kuuma", "kä-i" on "käsi", "tiko" tietokone ja "- -mää" on lehmä.

Tästä baabelin tornissa elelemisestä on tietysti löydettävä nyt vielä se positiivinen puolensakin, kun kerran olen luvannut sellaisia aina yrittää etsiä. Sen täytyy tässä  yhteydessä olla se, että olen oppinut aivan uuden kielen. Eilen pyöritin päätäni, kun napero yritti liian kuumalle puurokupille. "Kak-ku", minä tokaisin ja kiskaisin kupin kauemmas. Ja minä kun luulin, että minun filologiaopintoni olivat jo ohitse. Vähänpä tiesin.