Paluu arkeen tai krapulaäidin kirous

Eilisen rentoutusharjoituksen (= 8 lasia viiniä) jälkeen oli sitten aika palata taas arkeen. Mieheni antoi minun nukkua kymmeneen saakka, mutta sitten alkoivatkin taas todelliset rättisulkeiset.

Ensimmäinen mitä aamulla huomasin oli, että jääkaappi ammotti tyhjyyttään. Koska arvostin kovasti ukkoni minulle antamaa aivot narikkaan -iltaa ja -aamua, päätin palkita häntä markettivapaalla lauantailla. Se oli tietysti helvetinmoinen virhearvio. Kohelsin darrassa autolla ympäri katuja, enkä onnistunut millään osumaan sille tielle, mille halusin. Lopulta päädyin purjehtimaan autoraukallamme valtameren kokoisen lätäkön ja Grönlantia muistuttavien jäälohkareiden lävitse jonkin kylmäaseman ja takapihan kautta Citymarketin pihaan.  Tarkoitukseni oli ollut mennä Lidliin (=säästäväistä), mutta siinä vaiheessa ei olisi voinut enää vähempää kiinnostaa.

Raahasin rekan kokoisen kärryn kansaa täynnä olevaan kauppaan ja lähdin Via dolorosalleni. Marketissa oli menossa Mammuttimarkkinat ja tarjoukset olivat nimenmukaiset. Latasin rekkaani 40 paskapaperirullan paketin, ja sen ja miljoonan muun mammuttimaisen artikkelin kanssa painelin hiki otsalla kassalle. Siinä sitten rinta rottingilla työnsin kassalle uuden Visa Electronini ja tunsin itseni oikeaksi säästöpossuksi, kun olin bongannut niin monta aletuotetta.

"Onko Plussa-korttia?", tivasi rahastaja. "Joo-o. Siinä kortissa.", minä kivahdin. Muija mulkkasi minua pitkin nokanvarttaan ja kivahti takaisin: "Ei tässä oo." Eikä piru vieköön ollutkaan. Siinä sitä sitten seistiin laivalastillinen tavaraa kassalinjalla ilman alennuksiin oikeuttavaa korttia. Ai että minua vitutti. Teki mieli mätkiä kassahihnalla makaavalla jättimäisellä maksamakkarapötkyllä Osuuspankin urpot hengiltä. Mitä helvetin hyötyä on integroida bonus-korttinsa pankkikorttiin, jos se ei uusiudu kortin uusiutuessa? Eikä kassarouvan myötätunto ja vakuuttelu, että "kyllä se pitäisi säilyä korttia uusittaessa" lohduttanut piirun vertaa. Pari satasta köyhempänä ja hikeä puskien kävin roudaamassa perkeleellisen paskapaperikuutioni ja muut normihinnalla ostetut kirkon kokoiset kauppatavarat autoon ja lähdin Heselle. Purilaista ja majoneesiranskiksia mussuttaessa kuivasi otsani ja sisäiset raivon kyyneleeni. Lähdin kotiin.

Heti ovelta minua tervehti lapsiperheen viikonloppuarki. Kun vedin oven miljoonien kauppakassieni kanssa auki, aukaisin samalla todellisen Pandoran lippaan. Iskä oli nimittäin veskissä eikä päässyt hätiin ja penska pyrki ulos rappukäytävään. Niinpä sitten, kun yritin raahata pinkeänä pullistelevia muovikassejani kohti kotiovea, en päässyt sisälle suorinta tietä vaan jouduin kuntoharjoituksiin - eli kirmaamaan kauppakassi kainalossa rappusiin ryntäilevän remupetterin perässä ja kiikuttamaan kiinni saatuani kersan toisessa kainalossani sisään.

Iltapäivän sitten asettelin tavaroita kaappeihin ja lapseni kaivoi niitä niistä pois. Kun tämä huvi alkoi pitkästyttää, siirtyi mukelo roskapussille. Silmäni vältti sen verran, että minulta jäi huomaamatta, että nassikka oli jostain (vannon, etten tiedä mistä) kaivanut uutuuttaan kiiltelevän imurisuuttimen, jonka tarkoitus on jäänyt minulle hämäräksi (ehkä sillä pitäisi puhdistaa sohvaa tms.). Tämä kaivuuase kourassaan vekara oli suunnannut jätepussille ja ehtinyt kaivaa esiin tyhjän kahvipakkauksen, vanhat teelehdet ja valikoiman vanhaa ruokaa. Kun ehdin hätiin ja aloin kuurata lattioita, ehätti ipana toiselle kaappiriville ja tömisteli tyköni leveä hymy ja auki kääritty elmukelmurulla naamalle liimattuna. Tämän jälkeen seurasi kodintekniikan tuhoamisyrityksiä, kirjahyllyn tyhjentämistä sängynpäädyn ja seinän väliin ja kiipeilyä/juuttumista nurinpäin käännettyihin kärryihin.

Nyt kun olen käärinyt takaisin kaappiin sen, mitä elmukelmuista on jäljellä, runtannut kuolatut Singstar-mikrofonit johonkin, minne ei päivä paista ja estänyt tyttöä tunkemasta joulukortteja pleikkariin noin sata kertaa, olen oikeasti sitä mieltä, että eilinen syntini on sovitettu. Jos ipana uskaltaa alkaa ulvoa yöllä, vannon, että soitan lastenvahdin yököksi millä hinnalla hyvänsä, jotta voin nukkua. Joku raja se krapulaäidin kirouksellakin olla pitää.