Kaikki tämä johti siihen, etten jaksanut lopulta edes kylvettää tytärtäni, kuten olisi pitänyt (pääni sisäisen kalenterin mukaan). Vitutuskäyrä kurvasi tietysti entistäkin kovempaan nousuun.
Tänään sitten tehtyäni töitä kuin kaleeriorja erehdyin keventämään tunnelmaa Iltalehden sivuilla. Ei olisi pitänyt.
Vastaani paukkasi nimittäin tämä uutinen. Vitutukseen siis kuolee!
Ensin olin tietysti karsean masentunut moisesta uutisesta, mutta sitten tajusin lukea sitä oikein. Uutisessahan sanotaan, että terveitä elintapoja enemmän terveyteen vaikuttavat mm. positiivisuus. Nyt siis kaikki äkkiä pois sieltä lenkkipoluilta kyrpä otsassa riehumasta! Ja lopettakaa se rehujen puputtaminen naama norsunvitulla! Oikea paikka on lääkärisedän luona - pamijonossa! Johan helpottaa. Ei ahdista, ei vituta, positiivisuus alkaa kummuta itse kustakin vaikka päivät olisivat pimeitä kuin Luciferin hauta ja kaikki ovat terveitä kuin pukki.
Toinen vaihtoehto on tietysti antaa vituttaa. Se olisi ainakin oiva ratkaisu karsia valtakuntamme kuluja, kun ihmiset eläisivät 15 vuotta vähemmän.
Mm. lihavuusaktivistit ovat tätä hokeneet jo kauan. Lihavuus joka ei häiritse itseä on pienempi terveysriski kuin se, että koko ajan laihduttaa ja ahdistuu kaikesta ruokaan liittyvästä. Tosin sanoohan sen jo järkikin. Terveys on sitä, millainen olo on. Jos koko ajan on paska olo, niin eihän se mitään terveyttä ole.
VastaaPoistaOikein babykin pelästy kun aloin hohottaa tälle tekstille-osuva!!
VastaaPoistaMaija: Naulan kantaan. Onneksi ei sentään vituta joka päivä. Paitsi pimeimpään talviaikaan. Nyt saa taas hetkeksi hengähtää. Kepulaisen äiti: Se on kiva, kun voi kuitenkin jakaa vitutuksensa siten, että toiselle tulee siitä parempi mieli. Paranee edes jonkun terveys...:-)
VastaaPoistaTäällä ois suklaata joka ei mulle kelpaa! Ostin kokeiluun Fasun mantelipäärynätummasuklaalevyn. Huono ostos. :( Ei se kelvannut suklaata rakastavalle naapurillekaan - koska hänen pitäisi LAIHTUA! ;-D
VastaaPoistaMä kiinnitin huomiota tohon viimeiseen osaan jutussa: "viime kädessä kaikki kulminoituu koko Suomen tulevaisuuteen ja kestävyysvajeen taltuttamiseen." Siis ei saa vituttaa, koska sekin aiheuttaa kestävyysvajetta?!!? MUAAHAHHAAHA, kohtahan koko hemmetin elämä tähtää vain siihen että valtio pelastuu! Kontrolliin koko kansa tunteita, elintapoja, ruokavaliota ja mitä ikinä myöten... Aika kammottavaa.
Nimim. tänään pami napsittu
Hyvä uutinen: 15 vuotta vähemmän vitutusta!
VastaaPoistaOfelia: huhhuh, kyllä mulle joka suklaa kovassa hädässä kelpaa. Lähetä tänne vaan. Ja hyvä tyttö, nyt oot sitten taas positiivisemmalla mielellä pami mahassa. Puolitie: Ihan totta. Ihanaa...:-)
VastaaPoista