Kaikki alkoi siitä, kun yritin eilen pistää päälleni muodikkaan mustan tunikani töihinlähtiessä. Onneksi satuin tavallisuudesta poiketen vilkaisemaan peiliin. Koko kaavun etumusta oli täynnä jotain valkoisen tahmaista paskaa. Muistin hämärästi edellisillan räkäisen jogurtinpakotusepisodin, kun kersa ei kipeänä ollut koko päivänä syönyt mitään ja juonutkin maksimissaan pari desiä ja minä huolissani, aina vaarallinen työvire vielä päällä olin päättänyt, että jotainhan on alas mentävä. Menihän sitä - alas rinnuksilleni. Siinä vaiheessa en tosin tätä seikkaa havainnut. Kurkusta tavaraa meni alas varmasti vähemmän kuin raivon kyyneliä virtasi piltin poskilta.
No. Luulin siis välttäneeni pahimmat karikot, kun kasin aikaan tajusin vetää niskaan rytkyt, joissa en näyttäisi muotitietoiselta maalarimestarilta. Vähänpä tiesin. Tänään nimittäin osui samainen tunika käteeni (unohdettuna paperikorin päälle). Päätin kerrankin käyttäytyä kuin normaali ihminen (= aina virhe) ja tällätä tunikan pesukoneeseen heti eikä viidestoista päivä. Toimeen siis. Upeaa omanarvontuntoa puhkuen pukkasin pesukoneen pyörimään ja painelin petiin rauhoittamaan horkkaista habitustani.
Kesti pari minuuttia, kun tajusin, että jokin oli vialla. Ensin kuului kolaus. Luulin ukon pudottaneen jotain lattialle. Sitten kuului toinen, kova ja kumea paukaus. Aloin siristellä silmiäni peiton alla epäluuloisesti. Pian koko eteinen rytisi kuin pesutornissamme olisi ollut käynnissä Verdunin taistelu.
Ryntäsimme siippani kanssa kauhuissamme kurkkimaan koneen ikkunasta sisään. "Katoiksä sisään ennen kun sä käynnistit sen?", mieheni kysyi minulta kulmiaan kohotellen. "No en!", minä kivahdin syyllisyyttä tuntien. Mieleni teki lisätä, että mies saisi olla saatana ikionnellinen, että ylipäätään käynnistin koneen kerran vuosikymmenessä eikä vaatia jotain sisätutkimuksia ennen pyykinpesua. En kuitenkaan jaksanut. Varmaankin kuumeen takia. Ja sen, että yhtäkkiä pesurummussa vilahti jotain mitä ei sinne kuulunut.
Keskeytimme ohjelman heti, kun keksimme miten se tehdään. Rummusta löytyi märkä tunikani ja nämä:
Nämä esineet olivat liian likaisia lapseni silmään. |
Penska oli siis kiikuttanut pesukoneeseen käsintehdyn puurasiamme, jossa oli värikynä, teroitin, ikkunanaukaisin ja nappi. Pienemmät tavarat olivat rasian sisällä, joka oli koneesta otettaessa varsin mustankirjava johtuen kostuneesta vesiliukoisesta värikynästä, joka oli poukkoillut siellä sisällä mukavat 5-10 minuuttia.
Positiivisiakin puolia asiasta löytyy. Niitä ovat esimerkiksi se, että tunikani on kokomusta. Ja se että pesukone on kasassa. Ja ennen kaikkea se, että muistin taas, miksi kodinhoito ei kannata koskaan. Muistakaa tekin: parempi paska puserossa kuin jättimäinen jälkipyykki.
Meidän nassikka suoritti aikanaan vastaavalla kaavalla kännykän pesun. Oli jo vissiin sen verran vanha, että aiheesta palautetta saatuaan on tajunnut sen jälkeen olla laittamatta omavalintaista pestävää pyykkikoneeseen :D (Sitä aiemmin siis pesukoneen sisätarkastus oli varsin tarpeellinen toimi ennen pyykin pesua.)
VastaaPoistaVOI LUOJA! :D Meil on siel usein pikkukiviä ja palloja, mut yleensä muistan tarkistaa koneen. Kuolisin jos uusi itsemaksettu kone hajoaisi mokani takia...
VastaaPoistaToivupa pian! Mäkin oon kippee, silmätulehdus iski kaiken muun päälle. Prkl. :(
Pyykin pesu on kiehtovaa (pakotettua "ilon kautta" lätinää). Meillä meni kerran kahdenkympin seteli pesun lisäksi kuivuriin ja se kutistui ihan niin kuin monet vaatteet ensimmäisessä pesussa. Sain vaihdettua tuon onnettoman setelin pankissa kuranttiin selityksen jälkeen. Et ihan aitoo ja sataprosenttista rahanpesua on tullut harjoitettua. Ja on sanomattakin selvää, että sen kaksikymppisen totaalimenetys olisi saanut henkilökohtaisen talouden romahtamaan lopullisesti. Viva la "pankkipalvelu"!
VastaaPoistaTaivaan kiitos, mun ei tarvitse pestä pyykkiä. Se on meillä mieheni hommaa!
VastaaPoistaPyykkikone on kuitenkin huiman kätevä harhauttaja, kun pitäisi saada tiskikone päälle ilman että lapsi kauhoo paskaisia astioita samaan tahtiin pois sieltä. Pyykkikoneen pyöriminen on kiehtovampaa katseltavaa :) Meillä oudot esineet ovat tähän mennessä löytäneet tiensä vasta pyykkikoriin. Saa nähdä mitä vanhempana keksii...
VastaaPoistaLasarettilainen kiittää kommenteista. Ofelia: joo meikähän ei mitään hoksaa tarkistaa. Onneksi on kone kuosissa. Oma tila ja ajatuksia: En uskoisi jos en luottaisi, ettei kukaan keksi tuommoista. Olisinpa halunnut nähdä kutistetun kaksikymppisen. :-) jojottaja: Niin se on meilläkin ellei kyse ole omista erikoishellää käsittelyä tarvitsevista vaatteista. Nyt taidan sysätä senkin vastuun ukolle. Sussu: Joo, meillä oli kans tuo vaihe, että pyykkikonetta tuijotettiin tiiviimmin kuin teletappeja. Valitettavasti se vaihe meni ohi. Nyt on tiskikone taas in ja pop ja mitä paskaisempi kuppi, sen parempi...
VastaaPoistaMeiltä löytyi Pokemonpallo kuivausrummusta joskus :)
VastaaPoistaIhana blogi, vasta tänään tänne löysin, mutta tulen varmasti vakkarilukijaksi!
Kiitos Anonyymi! Pokemonpallo on mulle tuntematon suuruus, mutta varmasti ihan yhtä kiva ylläri kuin nämä artikkelit.:-)
VastaaPoista