Saisinko häipyä, kiitos?

Tämä lauantai ei ole ollut lainkaan sellainen kuin töissäkäyvän ihmisen viikonlopun olla pitäisi. Ei rentoutusta, ei lepoa, ei rauhaa - siitä on yhden naisen orkesterimme pitänyt huolen. Ja koska ukko on poissa pelistä kihtisine kinttuineen (siis ihan oikeasti, ikääntyminen on iskenyt), minä olen saanut niskaani sata litraa arjen ihanuutta ilman minkään sortin sivustatukea tai sateensuojaa.

Heti aamusta ipana esitteli jollekin näkymättömälle X-Factor -yleisölle Indiana Jones -shownsa. Kun minä ehätin keittiöstä katsomaan, mikä helvetillinen mekkala makuuhuoneessa oli meneillään, tapasin tenavan roikkumasta ikkunalaudalla sälekaihdinten säätönarussa. Toinen jalka ponnisti seinää vasten, kun toinen polki rytmikkäästi iskän ikkunalaudalla lepäävää läppäriä. Ilmeisesti pikkuämmä olisi halunnut kiivetä narua pitkin kattoon kuin Tarzan liaanissa.

Seuraavaksi vuorossa oli klassinen pottailuepisodi aina yhtä epäonnistuneen ja sotkuisen ruokailun jälkeen. Horjumattoman optimistisena (kuten aina) riisuin tytön sukkikset ja vaipan, tälläsin tenavan potalle ja aloin odottaa. Tyttö istui, minä odotin. Tyttö yritti nousta, minä harhautin. Ja odotin.

Kun viimein sekä minä että kersa kyllästyimme, päästin naperon nahkanojatuolille ilmastoimaan itseään samalla kun lähdin vaippaa hakemaan. Totta helvetissä se kusi tuli juuri siinä ja sillä hetkellä. Ureaa lorisi tuolin selkänojan ja istuinosan välistä mattoon, penska piehtaroi into piukkana itse operoimassaan altaassa ja minä myörin matolla pyrstö pystyssä kuin pottumaalla. Jo siinä vaiheessa alkoi kevyesti kyrpiä eikä kello ollut kuin kaksitoista.

Ja lisää oli luvassa. Ehdin hädin tuskin kiskaista kersalle vaipat ketaroihin, kun nassikka nelisti jälleen näkymättömiin. Koska olin juuri kuluttanut kallista vapaa-aikaani kusilätäkössä, annoin epelin karata käpälämäkeen. Hetkeksi lannistettu minäni ajatteli: "Mitäs tuosta, enhän minä sille kuitenkaan mitään voi". Pudotin perseeni petiin. Ei kuitenkaan kulunut kuin muutama minuutti, kun minua ja äidillistä hoivaviettiäni vietiin taas. Kuulin nimittäin keittiöstä marakassin helinää - ja koska sellaista vempainta ei meidän huushollissamme (tietääkseni) ole, vääntäydyin vastahakoisesti tarkistamaan tilannetta.

Tapasin jälkeläiseni erittäin asiallisen näköisenä keittiön pöydästä. Totta kai, koska hän oli asiallisella asialla: hampaiden hoidossa. Tyttö oli saanut hyppysiinsä rasiallisen kattimatikaisia  ja mikä pahinta, hän oli tietysti myös onnistunut avaamaan purkin. Vaaleanpunaisia xylitol-pastilleja pyöri permannolla ja pöydällä ja pieni turpa rouskutti vaivalloisesti suhteettoman suurelta kuulostavaa annosta. Pudistelin naperon näpeistä kymmenkunta nappia, joten epäilen, että ainakin saman verran ehti kadota kurkusta alas. Tässä vaiheessa myönsin itselleni, että kevyt kyrvitys oli muuttunut jo valtoimeksi vitutukseksi ja vastaansanomattomaksi väsymykseksi.

Vekara ei tietenkään minun mielentilastani välittänyt. Ennen kuin päästiin petiaikaan, oli ipana vielä kaivanut esiin punaisten bikinieni alaosan, jota hän sovitteli päähänsä lakiksi ja kaulaansa huiviksi - ja välistä äiskänkin päähän (tämä kyllä pisti naurattamaan  - sen jälkeen kun olin tarkistanut, että pöksyt olivat oikeasti puhtaat), dyykannut paperiroskiksesta viikolla vastaanottamani postipaketin ja murskannut sen sisältämät styroksikikkareet muussiksi eteisen matolle ja - tadaa - tyhjentänyt takin taskuni. Avaimet löytyivät, mutta matkakorttini kohtalo on edelleen tuntematon.

Nyt kun täystuho on viimein tutimassa, tulin minä tähän rakkaan macbookini ääreen. Pamahti päivän viimeinen nyrkki naamaan. Jossain jumalan välissä natiainen on livahtanut läppärilleni ja asentanut sen uusiksi. Niinpä joudun nyt kirjoittamaan ja googlaamaan jättiselaimella, josta on näytössä näkyvissä vain neljäsosa. Ja kyllä - olen yrittänyt palauttaa asetukset ennalleen - siinä onnistumatta.

Niinpä tämän tarinan jälkeen aion nyt virallisesti luovuttaa. Ei minusta ole kaksivuotiaan äidiksi. Rangaistuksena siitä jään odottelemaan kattimatikaisen tarjoamaa ripuliriemua. Ja sitä, että pääsen maanantaina taas töihin.

ps. Yritän sitten huomenna olla taas positiivisempi. Tänään ei enää irtoa.