Pakkaus on oppinut neuvottelemaan. Hän on erittäin taitava maanittelemaan, manipuloimaan, juonittelemaan ja sitten tarvittaessa käyttämään ikävän äkäistä imperatiivimuotoa kuin Marski Mannerheim ainakin.
Tässä pieni esimerkki päivän keskustelutuokioista. Hurskaana ennakkoselityksenä sille, miksi sydänkäpysemme saa suklaata kesken arki-illan, käynee se, että meillä on sukulaisia käymässä. Eihän meillä muuten semmoisia, hyh hyh.
Kaikki alkoi siitä, että Pakkaus näki kaapissa Fanipala-pussin.
Pakkaus: "Äiti äiti! Sukkaata!"
Minä (sädekehä pään päällä): "Suklaa on loppu. Nyt ei syödä suklaata."
Sädekehäni on valitettavasti täydellisen valheellinen, ja Pakkaus tietää tämän (älkää kysykö miten). Olen salaa mässyttänyt Fanipaloja kuola roiskuen ja pussi on vielä puolillaan.
Suljen kaapin ja menemme sohvalle katsomaan Frendejä.
Pakkaus (viekkaasti): "Äitin ohjemma Lendit."
Juonekas pirulainen saa huomioni herpaantumaan sadasosasekunnissa. Ylistän viisasta lastani, joka tunnistaa äidin lempiohjelman.
Minä: "Oi kyllä! Pakkaus TIETÄÄ! Äidin ohjelma ON Frendit."
Pakkaus: "Sukkaata. Äiti, anna sukkaata."
Minä (hämmentyneenä äkillisestä aiheenvaihdoksesta): "Mitä suklaata? Ei ole suklaata."
Pakkaus: "Pakkaus haluaa sukkaata! Äiti, anna sukkaata!"
Tässä vaiheessa olen tietysti ristiriitaisten tunteiden ristiaallokossa! Lapseni on viisas ja kaunis ja tunnistaa Frendit. Olen itse mussuttanut puoli pussia Fanipaloja ipanan (muka) tietämättä. Miksi minä en yhtä Fanipalaa voisi hänelle antaa? Tässä vaiheessa en enää ymmärrä, että manipulaation mestari on iskenyt järjeltäni tajun kankaalle ja näppäillyt tunteet pintaan.
Mainoskatkon aikaan luovutan. Lampsin kaapille ja kaivan esiin yhden herkkupalan tämän päivän Talleyrandille. Penska nakertaa, mussuttaa, kuolaa ja hotkii yhtä aikaa, mikä on sinänsä jo jonkinlainen urheilusuoritus. Aikaa kuluu ehkä viisi sekuntia. Sitten ovatkin kovat piipussa.
Pakkaus: "Anna lissää!"
Minä (heikosti): "En anna. Pakkaus sai jo fanipalan. Ja pyydä nätisti. Sano "saisinko?""
Pakkaus (nyökyttelee pontevasti): "Joo! Anna lissää! Iso pala!"
Minä en hievahdakaan, tuijotan vain Phoeben yltiöpositiivista poikaystävää (joku Baldwin).
Pakkaus töllöttää minua tiukasti silmiin ja jatkaa jankutustaan. Hetken päästä siirrytään helliin tunteisiin.
Pakkaus (leperrellen ja ilmeisen laskelmoidusti): "Äääiti äiti! Äitiii! No niin, äiti!" - - "Tule äiti, nyt mennään! Iso pala."
Minä yritän keskittyä katsomaan telkkua, jota en oikeasti seuraa. Se olisikin helvetin vaikeaa, kun neiti Isopala tunkee naamansa kiinni lärviini ja tuijottaa kuin hiirtä hypnotisoiva kuningaskobra.
Lopulta luovutan, tietenkin. Painelen raskaasti huokaillen keittiön kaapille ja läiskäisen mukulan käteen toisen Fanipalan.
Sitten vetelen loput itse naamaani. Pakkohan ne on tuhota, ettei saa lapsiparka liikaa sokeria.
Saanhan Kuukauden Kasvattaja -palkinnon, enkö saakin?
Kyllä! Saat kaksi, niin riittää santsiannokseenkin.
VastaaPoistaVastaisen varalle namut täytyy piilottaa johonkin epäolennaiseen paikkaan, josta lapsi ei löydä herkkuja noin helposti. Joskus lapsi löytää namut vaikka arkkupakastimen pohjalta tai hellan alalaatikosta, mutta ymmärrätänet siis, mitä tarkoitan: ovelampi piilo. Olet siis ollut varomaton, etkä päässyt nauttimaan Fanipaloista kokonaan itse. Esim. peltinen tyhjä kahvipurkki (ehdottomasti läpinäkymätöntä materiaalia) saattaa taata sinulle henkilökohtaisia herkkuhetkiä. Mieti. Ystävällisin terveisin nimim. Saman läpikäynyt
VastaaPoistaMulla on oma stashi koko asunnon ylimmällä hyllyllä, ovellisessa kaapissa. Kakara ei yletä edes katsomaan sinne vaikka tekisi millaisen sirkustempun. Ainakaan toistaiseksi... Viimeistään parin vuoden päästä pitää varmaan keksiä joku ovelampi piilo.
VastaaPoistaUnikas, voi kiitos! Nyt on palkinto seuraavallekin kierrokselle hyvällä omallatunnolla! Oma tila ja ajatuksia: tuo kahvipurkki voisi olla hyvä. Mitä jos piilottaisin sen vessan roskikseen? Sieltä mukula sitä tuskin osaa etsiä ja saattaisin saada omaa rauhaa mussutukseen? Heidi: Tässähän on kummallista se, että se pussi oli tosi ylhäällä, mutta ilmeisesti ei tarpeeksi. Vessan roskiksen sijasta voisin tietysti piilottaa pussin lamppuun tms.?
VastaaPoistaLapset on tosi tarkkakorvaisia ja -silmäisiä silloin kun on herkut kyseessä. Minulla on nyt menossa toinen kierros karkkien piilottelussa,kun pojanpojat kiertelevät käydessään tutkimassa missämummon herkut nyt on oiilossa. Olen ollut todella tiukkis makeisten antamisessa, kun näen heitä usein ja tiedän vanhempiensa toiveen sokerin välttämisestä.
VastaaPoistaHehheh, olen kyllä huomannut, että Pakkaus temmeltää sopivasti keittiöön heti kun tietynlainen rapina alkaa. Ehkä ne karkit pitäisi poistaa pakkauksistaan kokonaan?:-)
VastaaPoistaHehe, meillä kakara tunnistaa kyllä rapinan ja vielä senki miltä äiteen suu kuullostaa täynnä tosi salaa syötyä suklaata. Samantien ku saa suun täyteen niin puntissa 2 vee nykii "haukkaa" (nimitys mille tahansa herkulle).
VastaaPoistaJa tuo paska äiti fiilis päällä täällä uhmasta yritetään selvitä päivä kerrallaan hermoja kiristellen.
Kirsi
Kirsi: voi on niin hyvä kun meitä on useampi kuin yksi onneton, joka täällä yrittää selvitä uhmaarjesta! Joo ei voi olla muuta vaihtoehtoa, kuin että yliluonnollisilla aisteilla varustettu natiainen kuulee sen rapinan kaiken telkkumelsekeenkin ylitse.
VastaaPoista