Lumottu yö

Ei hätää, olen kunnossa! En sittenkään ole täysi masokisti ja lässyttäjä!

Koska minulla oli eilen tylsää, päätin mennä ajoissa nukkumaan. Se oli oikea päätös. Yö oli lumottu, eikä reseptiin tarvittu minkään valtakunnan haltijattaria tai taikatemppuja. Tarvittiin vain tarpeeksi aikaa sekä patja, peitto, tyyny ja minä - yksin.

Suurella nautinnolla ja vailla minkäänlaisia omantunnon tahi masokismin oireita kuorsasin kuin nääntynyt nalle talviunillaan.

Tämä oli ensimmäinen kerta, kun pääsin kotona nukkumaan ilman, että joku potkii minut yöllä hereille tai kiskoo unen helmoista väkisin siivottoman aikaisin. Ja kyllä meillä ukkokin hoitaa välistä aamuvuoroja. Meikätyttö vain on sillä tavalla sensitiivistä sorttia, että herään aina samaan aikaan, kun aamumekastus alkaa, enkä saa enää unta vaikka patsastelenkin vuoteessa ihan vain periaatteesta niin pitkään kuin saan. Tyttöjen reissuilla Helsingissä taas on aina krapula, liian paljon ohjelmaa ja hotellin aamupala, jotka häiritsevät oikeaoppista koisaamista.

Nyt kaikki oli toisin. Ensin posotin kuuteen. Heräsin, kävin kaivamassa jääkaapilla, vedin naamaan jogurtin (koska muuta makeaa ei ollut) ja join vähän vettä, jotta pitkän matkan nukkujan nesteytys olisi kohdillaan. Palasin sänkyyn makuumaratonilleni. Heräilin vielä pari kertaa, kurkin kelloa ja käänsin aina vaan kylkeä.

Nyt olen nauttinut aamukahvit, nukkunut noin kaksitoista tuntia ja olo on oudon valaistunut. Taivas on kirkkaampi, ruikkari makoisampaa ja mahakin näyttää pienemmältä.

Kyllä nyt taas jaksaa painaa. Mutta kyllä mummo pääsee töihin toistekin ilman miniää.