Järkyttävä urheilu-uutinen

Nyt minun on jaettava teille kaikille kauhea salaisuuteni, jota olen hävennyt, jota olen yrittänyt kieltää ja joka on painanut mieltäni jo pitkään. Nyt kuitenkin, kuin AA-kerhon asukki, olen nöyrtynyt ja tunnustan syntini

Olen erehtynyt himourheilemaan, saatana! Olen pahoillani ja pyydän nöyrästi anteeksi.

Korostan tietenkin sitä, että suhteessa allekirjoittaneen lähtökuntoon ja liikuntaharrastuksiin tätä voi varmaan kutsua himourheiluksi, mutta Lahdessa vaikuttavat useat oikeat urheilujumalat ja muutama harakkakin nauraa räkättäisivät pötsi väkkyrällä, jos menisin niille itseäni urheilijana esittelemään.

En siis edelleenkään (onneksi) ole Usain Bolt, mutta sanotaanko näin, että lihasta on tullut ja muutama kilometrikin on takana. Ai että miksi vai? Eivätkö Fazer, Marabou ja Karirannan kahvila sittenkään riitä?

Totta kai riittävät! Siis jos henkisestä hyvinvoinnista on kyse.

Ikävä vain, että rapistuva ruumiini ei yhtynyt ideologiaani. Jossain vaiheessa - en enää edes muista missä - aloin kärsiä jatkuvasta närästyksestä, joka johti unettomuuteen, vitutukseen ja yllättävää kyllä väsymykseen. Kierteen alettua sitä muutaman kuukauden jälkeen olikin siinä kunnossa, että kun kahdeksan tunnin työpäivän jälkeen könysin kotiin, virtaa ei riittänyt enää Pakkaukselle ukosta puhumattakaan. Suoraan sanottuna sitä virtaa riitti tasan sen verran, että torkuin sohvalla aina ja kaikkialla ja koko ajan, kunnes siirryin röyhtelemään räjähdysmäisiä pommeja ja sappinestettä sänkyyn.

Niinpä olen nyt (ruumiiltani) kohta uusi uljas ihminen.

Löysin nimittäin 25-vuotiaan komean miehenalun, joka osaa sanoa "vituttaa", "haista paska" ja joka - saatana soikoon - nimittää neljän kilon kahvakuulaa korvakoruksi. Mikä parasta, hän osaa myös potkia minunkin jättimäisen sohvapottuperseeni armotta lenkkipolulle ja niihin kahvakuulatreeneihin. Ja sanonpa vaan, että siihen sankartekoon ei mikään empatiakykyinen ämmätraineri (= ai sul on vaikeeta, kyl mä ymmärrän, ota vaan vähän jätskiä mut huomenna sit ainaki kaks kilsaa kävellen) pystyisi ikikuunapäivänä.

Tähän mennessä olen onnistunut juoksemaan kaksitoista kilometriä ja siirtymään kuuden kilon "akkojen kuulasta" kahdentoista kilon hyväksyttävään kuulapainoon. Paino sanalla "hyväksyttävä", (rivien välistä luettuna "hädin tuskin hyväksyttävä"). Se on nimittäin kuusitoistakiloinen, jolla "miehet yleensä aloittelee". Hulluhan se jätkänkäkkyrä tietenkin on, mutta sehän onkin urheilija ja traineri.

Mutta eipä tarvitse röyhtäillä ja piereskellä tauotta, maistella omia sappinesteitään, tuijottaa kelloa neljältä yöllä ja potea huonoa omaatuntoa siitä, ettei tee kotona ja lapsensa kanssa yhtään mitään.
Ja paskat minä vieläkään mitään tietenkään siivoa (siihen en onneksi sorru koskaan oli kunto mikä hyvänsä). Mutta pysynpä hereillä Pakkauksen kanssa ja onnistun jopa sotkemaan kämppäämme hänen kanssa piirun verran karseampaan kuntoon.

Ja ai niin, lupaan ja vannon täten pyhästi, että täältä ei mitään saatanan laihdutusvinkkejä ja hyvänolon huomenia ala lappamaan jatkossakaan. Joten peace. Mutta jos röyhtäyttää, niin koettakaa kahvakuulaa. Se on julma, mutta pätevä kaveri.

ps. Älkää muuttako Lahteen, jos ette halua urheilla. Täällä on jotain tuossa juomavedessä - tai jotain.