Kävimme sunnuntaina vieraisilla sisareni ja hänen miehensä luona. Paikalla olivat myös äitini ja kovaääninen tätini.
Kun rahtasimme liian lyhyistä päikkäreistä kärsivän Pakkauksen vieraitten nurkkiin, piltti ei enää toljottanut koko kööriä kauhuissaan ja alkanut ulvoa kuten ennen, vaan keksi ykskaks oivan ratkaisun.
Sintti puristi silmänsä kiinni niin tiukasti että avaamiseen olisi tarvittu koko Venäjän mafian tiirikkasankarit. Koko pieni turpavärkki oli rutussa kuin nahistunut nauris. Ei auttanut mummon lässytys, tädin kojoottimainen ulvonta, joka oli tarkoitettu kyllä hyväntahtoiseksi, mutta muistutti lähinnä korvan juuressa raivoavaa rälläkkää, eikä edes hetkittäinen hiljaisuus.
Vasta kun vein lapsen tyhjään makuuhuoneeseen, hän avasi silmänsä. Se oli helpotus. Olin jo alkanut epäillä, että ipana oli saanut jonkin kummallisen kohtauksen (neuroottisuus asuu minussa näköjään aina vaan - se on vain paremmin piilossa). Parin minuutin jutustelun jälkeen, jonka keskeinen elementti oli makkarin lamppu (= muuta en tajunnut) ajattelin, että pahin olisi jo ohi ja kärräsin kersan takaisin estradille.
Sillä estradihan se tosiaan pikkuämmälle aina on.
Kaikki tuijottavat ja kommentoivat tekemisiäsi ja vaikka huomio on hengeltään positiivista ja ihailevaa, hoksasin vasta nyt huomioida, ettei se ehkä mikään ihmekään ole, jos julkisuuden taakka painaa - varsinkin parin rauhallisen kotiviikon jälkeen.
Niinpä olohuoneeseen saavuttuamme napero runttasi ripsensä ristiin fanijoukkonsa edessä - eikä avannut niitä ennen kuin olimme saaneet pötyä pöytään. Tärkeysjärjestys se olla pitää. Syödä pitää mutta viihdyttää ei. Minun tyttäreni, epäilemättä.
Meillä saman ikäinen natiainen reagoi vastaavanlaisissa tilanteissa vähän samaan tyyliin: Ei silmiä kiinni asti, mutta pää käännetään sivuun ja katse pysyy tiukasti jossain takaviistossa. Välillä saatetaan päätä kääntämättä silmänurkasta pälyillä epäluuloisesti :-)
VastaaPoistaSulle on tunnustus Kadun aurinkoisella puolella! :)
VastaaPoistaPitäähän sitä silmät avata ennen ruokailua, että näkee mitä syö.
VastaaPoistaOlen seurannut tätä ja edellistäkin blogiasi nauraen välillä itsei kipeäksi. Saanko linkittää blogisi omaan uuteen blogiini ihahyvaelama.blogspot.com?
Anonyymi: voi tosta. Toisaalta säälittää ja toisaalta naurattaa. Saapa nähdä miten käy kun on seuraavat synttärit ja koko sukukööri pukkaa paikalle...Ulmai: Voi, suurkiitos! Käynpäs katsomassa. Tiuhti: :-) Kiitos mukavasta palautteesta. Ja saa totta kai linkittää.
VastaaPoistaHei rakas, armas mallamoija. I feel you. Piristänee jos kerron, että Sinulle on toinenkin ansaittu tunnustus meidän päässä :)
VastaaPoistaVoi kiitos kiitos armas Heli! Käynpäs heti katsomassa.
VastaaPoista