Kesäromanssi

Minä kun olen niin upea ilmestys, joudun alituiseen vastakkaisen sukupuolen piirittämäksi. Tänään oli jälleen sellainen päivä, että piti aivan väkisin pinkoa pakoon piiritykseen intoutunutta urosta.

Tulin töistä kävellen kotiin kuten urheilullinen ihminen ainakin, kun oli niin loistavan aurinkoista. Ennen kotiovea päätin kuitenkin ennen lapsiarkirumbaan laahustamista varastaa viattomasti hetken omaa aikaa ja lekotella viisi minuuttia puistonpenkillä.

Siinä minä sitten istua möllötin osaamatta ollenkaan ajatella, kuinka syötävän hyvältä ja vetovoimaiselta näytin ja millaisia houkutuksia kohtalo tielleni tulisikaan tuomaan.

Äkkiä varjo lankesi ylleni. Minä kohotin hämmästyneenä katseeni. Edessäni seisoi upea urho. Hän ei ollut pitkä, mutta tämän vajeen korvasi leveys, jota riitti kohta korkeuttakin enemmän. Hän oli pukeutunut huolettomasti likaiseen, hyvin virttyneeseen t-paitaan, jonka kaula-aukosta rehotti uskomattoman uhkea karvapehko sekä housuihin, jotka rennon muodikkaasti roikkuivat lanteilla. Jos hän olisi istunut viereeni, olisin eittämättä saanut esteettömän näköalan ihka aitoon työmiehen hymyyn. Kädessään komistus kantoi tietysti kaljakassia kesän kunniaksi.

Kuten jokainen unelmien harlekiinisankari, tämäkin valloittaja oli ulkomaalaistaustainen. Suomea jännittävästi murtaen ja samalla hieman huojuen, hän sanoi minulle:
"Hei! Mite kuulu?"
"No mitäs tässä", minä vastasin huomiosta häkeltyneenä, melkoisen mielikuvituksettomasti.
"Kaaanis", valloittajani totesi vain hieman sopertaen ja huitoi kohti taivasta.
"Niin, kaunis ilma", minä totesin (muka) tyynesti.
"Ei, kaaanis - sinä", korjasi kosiomieheni.
"Aijaa. Kiitos", totesin minä jo vähän vaikeana ja vilkuilin ympärilleni.

Houkutuksesta huolimatta ymmärsin nimittäin, että minun täytyisi perheeni vuoksi olla meistä se vahvempi ja nousta eläimellisten vaistojeni yläpuolelle. Valloittajani ei tästä lannistunut. Hän halusi analysoida häntä viehättäviä yksityiskohtia tarkemmin ja karjaisi niin että tori tärähti:
"Sulla pieni silmä!! Mine tykke pieni silmä!!"
"Oi kiitos. Kiva.", minä totesin ja hivutin hanuriani kohti puistonpenkin reunaa.

Seurasi vaivautunut tauko. Sellainen, joka aina  tahtoo vaivata toisiinsa seksuaalista vetovoimaa tuntevien ihmisten vuorovaikutusta. Ponnistauduin yli-inhimillisin voimin penkiltä ja kiersin houkuttelevan herran kaukaa, etten vain vahingossakaan kapsahtaisi hänen kaulaansa. Sitten käänsin selkäni mahdolliselle elämäni onnelle ja kävelin tänne, turvalliseen kotiini.

Mielessäni vain kaikuu vieläkin unelmien uroksen viimeinen vetoomus:
"Hei, ele mee! Miten menee? Heiiii-iii...!" ja mietin, teinkö oikein ja mitä paitsi mahdankaan jäädä, kun en lähtenyt tämän muukalaisen matkaan.

Toivon vain, etten kohtaa häntä enää koskaan. Houkutus voisi käydä liian ylivoimaiseksi.