Bootcampia pusikossa

On se hyvä, että tuo vanhuus on iskemässä takaraivoon ja lyö toivottavasti pian tajun kankaalta. En sitten muista kaikkia tyhmyyksiä, mitä on tullut tehtyä. Tämänpäiväinen olisi hyvä kitkeä kuupasta ensimmäisten joukossa.

Olimme autereisissa tunnelmissa Pakkauksen kanssa Lahden satamassa. Aurinko paistoi, minä vedin kahvia kuin kasarinarkki kokaiinia ja kersa kieri riemusta hilpeänä tai raivosta kalpeana pitkin leikkipaikkaa aina sen mukaan, mitä hän sai tai ei saanut tehdä. Kun meno yltyi vitunmoiseksi mellakaksi, pukkasin piltin kärryihin ja lähdin vetämään.

Eipä aikaakaan kun lapsukainen rauhoittui ja uskaltauduin ulostamaan hänet jälleen rattaista. Jälleen alkoi hirveä ralli. Vintiö pinkoi pitkin rantatietä ja risteili minua kohti yhtä kummallisista kulmista kuin luodit J.F. Kennedyn päähän. Minä jolkotin tilanteen mukaan perässä, rinnalla ja edellä rattaat ojossa ja yritin pysyä hengissä.

Lopulta päädyimme risteykseen, josta tarkoitus oli kirmata kohti kotia.
Olin juuri aikeissa kaapata ammuksen takaisin kyytiin, kun se posottikin suoraan metsikköön. Rantatien varrella kasvaa nimittäin metsikkö, joka puolestaan kasvaa suurin piirtein yhdeksänkymmenen asteen kulmassa nousevassa kivikkoisessa maastossa.

Arvioin tilannetta sekunnin murto-osan verran - en siis tarpeeksi - ja päätin puskea perään. Vuoren juurelta kun lähti hädin tuskin erottuva polku, jota piltti parhaillaan tallasi. Ajattelin, että pääsisin siitä ehkä mukavasti ylhäällä kiemurtelevalle ulkoilupolulle ( = väärin) ja saisin vähän treeniä (= oikein).

Annoin siis penskan puskea energiansa ulos. Risut ja männynkävyt vain lentelivät, kun huippuunsa treenattu alaikäinen atleetti kirmasi ylös ja minä rynkytin rattaita yhä pienemmäksi käyvää polkua pitkin perässä. Yhtäkkiä sitten huomasin, että olimme puolivälissä sitä saatanan vuorenseinämää ja sitä, mitä aikaisemmin nimitin poluksi, voisi hyvällä omallatunnolla kutsua korkeintaan nauhamaiseksi kiviraunioksi. Totta helvetissä vekara katsoi aiheekseen siinä vaiheessa huomata olevansa väsynyt.

Siinä minä sitten seisoin. Rattaat kymmeniä metriä vedenpinnan yläpuolella keskellä kallioita ja pusikkoa pukkaavassa puskassa vierelläni väsynyt vintiö, jolla ei - toisin kuin vain sekunteja aikaisemmin - ollut enää mitään intoa kiivetä, raivata, juosta ja kerätä kusiaisia. Katsoin eteen ja taakse. Tie alas näytti hengenvaarallisen äkkijyrkältä eikä reitti ylös näyttänyt juuri paremmalta. Paitsi että polku ylhäällä näytti ehkä hitusen verran parempikuntoiselta ja välimatka ulkoilureitille lyhyemmältä ( = todennäköisesti vain "janoisen keidas"-efekti).

Arvioin tilannetta jälleen sekunnin murto-osan verran ( = ei todellakaan tarpeeksi) ja lähdin kiipeämään. Voin väittää, että ette ole ikänänänne kärsineet sellaista fyysistä rasitusta kuin minä sen kolmenkymmenen minuutin aikana. Ja ei, synnytystä EI lasketa.

Kytkettyäni kersan kärryihin, mikä jo sinänsä vaati lehmän hermoja ja gorillan lihaksia, vedin, väänsin, puskin ja kiersin rattaita ainakin sen puoli tuntia. Tyttö heilui vöissään rattaiden pompahdusten, rytkytyksen ja keikutuksen tahdissa ja minä raahauduin taakkani alla kohti korkeuksia kuin joku saatanan sherpa. Vuodin hikeä, piereskelin holtittomasti (se saakelin kahvi) ja haukoin henkeä kuin kala kuivalla maalla puhumattakaan sitten siitä, että lihakseni supistelivat kapinallisesti krampissa yhtäkkisen bootcamp-treenin ansiosta.

Kun lopulta hinauduin enemmän kuolleena kuin elävänä aarniometsän syvyyksistä ulkoilureitille, olisin voinut itkeä pelkästä helpotuksesta ja onnesta. Mukelo ei menosta ollut moksiskaan. Hän oli jälleen latautunut keinuvassa kyydissään läpi tunnelmallisen metsän ja halusi pois rattaista. Arvatkaa päästinkö?

Muuta en jaksa koko jupakasta jälkiviisastella kuin että älkää tehkö perässä.
Mutta tulipahan treenattua. Tuntuu hartioiden ja perseen rasvanalainen maailma sen verran aralta, etten ehkä pääse huomenna töihin. Mutta eihän tuo haitanne: olemmehan sentään urheilukaupunki Lahdessa. Täällä lihaskrapula hyväksytään varmasti tuelta syyksi poissaoloon. Luottakaamme siihen.