Apteekin varjovittuilija

Eilinen visiitti apteekkiin iltamyöhällä herätti minussa niin monitahoisia tunteita, että pitää päästellä höyryjä tässäkin päässä.

Lähdin hakemaan kylmäsalvaa meillä vierailulla olevalle kaverilleni, joka onnistui kesken elegantin illanviettomme villin tanssinumeron (lue: ryyppyreissun hourupäisen humppaamisen) nyrjäyttämään nilkkansa. Olin juuri kärrännyt kassalle tuubin IcePoweria, kun huomasin, että kassanhoitajaa ei näkynyt missään. Kääntyilin kärsimättömänä, kunnes huomasin takanani nuoren tytön apteekin kostyymissa. Tyttö näytti epävarmalta ja ahdistuneelta ja siirsin katseeni hänet piirittäneeseen kolmikkoon.

- Siis eiks teillä oo mitään geeliä ikeniin?!, tivasi väsyneen ja äkäisen kuuloinen äiti yhtä äkeän näköinen vauva sylissään. Isä toljotti kuolemanväsyneenä vieressä. Kassa pyöritteli päätään ja vilkuili levottomasti minuun päin.
(- Siis mitä pirua!? Geeliä ikeniin!?, ajattelin minä ja mulkoilin apteekin tyttöä kutsuvasti.)
- E-en oo varma. Mää löysin kyllä semmoista lapselleni ulkomailla, mut en tiedä...
(- Siis mitä pirua!? Voiko sulla olla jo mukuloita?!, ajattelin minä.)
- Kun se puskee nyt tuota hammasta ja on niiiiiiiin tuskaisen olonen...
(- Siis mitä pirua!? Suppoa persuksiin!, ajattelin minä.)
- Emmää tiedä. Tuolta tulee hei toi meidän farmaseutti.
(- Nyt vittu jo kassalle sieltä höpöttämästä!, ajattelin minä (tuohtuneena).)
- ....kun se vaan pyörii ja itkee. Ja sit sen ienkin on tulehtunut...ihan punainen ja arka...
(- Suppoa! SUPPOA ääliö!)
- Mä meen tuohon kassalle. Sanna hei, täällä on asiakkaita!
(- No vittu viimeinkin!)
- höpöhöpöhöpö...kylmää ikenille....höpöhöpö...lämpöä...ei nuku...höpöhöpöhöpö...
(- Vittu mikä luuseri. SUPPOA!)

Äidin ääni muuttui koko ajan kimeämmäksi ja isän katse toljottavammaksi.


Minä seurasin vierestä. Tunneskaalani vaihteli demonstroidusta raivosta yhtäkkiä riemuun. Riemua (myös voitonriemua) aiheutti se, että olin kassalla sen IcePowerini kanssa, ja että tarkoitukseni oli helpottaa vain juoppolallin törmäilyjen tuloksia eikä pikkuvauvan ikeniä.  


Muistin, kuinka itse kävin samaisessa apteekissa jaarittelemassa milloin vauvan piereskelystä ja iltaitkuista, milloin rintaraivosta, kuinka kytkin farmaseutin kylkeeni puoleksi tunniksi vain siksi, että kuulisin kaikki mahdolliset ja mahdottomat vaihtoehdot mahalääkkeeksi/kuumelääkkeeksi/d-vitamiiniksi/ihovoiteeksi, vaikka vieressä olisi vuoroaan odottanut joukkue mummoja pää kainalossa. 
Näitä muistellessani minua uhkasi hetken jopa myötätunnon aalto, mutta supon panttaamisen synti  laannutti sellaiset tunteet nopeasti.


Kun tulin kotiin oli ystäväni jalka lääkitty - ja minun mieleni. Ihanaa, kun vauva-aika ja ensipaniikki on ohitse. Ihanaa!