Epätarkkaa äitiyttä

Olen todella hämmästynyt siitä, kuinka olen palannut omaksi itsekseni sen kaiken hysterian jälkeen, mitä podin ensimmäiset puolitoista vuotta Pakkauksen syntymän jälkeen.

Noina ahdistavina aikoina pesin tuttipulloja kuin ne olisivat HIV-tartunnan saaneita saastaisia objekteja. Puunasin lattioita epätyypillisen usein minulle tyypillisellä eläimellisellä raivolla ja sain karseita kilareita, jos satuin jostain nurkasta löytämään mieheni remontti-innossaan pudottaman ruuvin. Varoin lusikan antamista. Varoin mehun antamista liian usein. Varoin maksan antamista. Varoin makkaran antamista. Varoin pieniä esineitä. Syynäsin pöydät ja muut tasot siltä varalta, että sinne olisi jäänyt laseja, koriste-esineitä (niitä nyt ei meillä paljon ole, mutta silti) ja pesin penskan vaatteita joka päivä kuin raivopää, että olisivat vittu varmasti putipuhtaita.

Nyt olen palannut omaksi itsekseni - hyvässä ja pahassa. Tarkkuuteni on alkanut lipsua. Hyvää tässä on se, että tunnen olevani taas enemmän oma itseni. Pahaa taas tietysti se, että huolimattomuuteni aiheuttaa minulle huonoa omaatuntoa á la Paska Äiti.

Olen saanut jo jälkikasvuni kiinni mussuttamasta mm. bepanthenia, kaatamassa pullopussista löytämänsä kaljapurkin pohjat kurkkuunsa ja vasta pari päivää sitten se ruoja oli onnistunut kurottamaan tiskipöydältä roskikseen menossa olleet vanhat lihapullat. Pullia penska oli ehtinyt tuhota pari kappaletta. Hän saapui luokseni astia käsissään onnellisena löydöstään ja ilmoitti pontevan hyväksyntänsä kuten vannoutunut lihansyöjä ainakin: "Hyv-väää!!" 


Kun mieheni kysyi, pitäisikö asiaan reagoida, kun pullat olivat olleet sentään jo viikon jääkaapissa ja tunteja tiskipöydällä, vastasin Frendien lumoissa ja täysin ajattelematta: "Näkeehän sen sitten, jos alkaa oksentaa ja kuume nousee. Silleen se ruokamyrkytys yleensä etenee." Ukko päästi pärskähdyksen ja hohotti: "Siinä meillä varsinainen vuoden äiti."

Mutta hei kamoon. Mitäs asialle olisi enää voinut tehdä? Lääkehiili olisi tuntunut aikamoiselta ylireagoinnilta. Ja maistoin minä niitä pullia itsekin. Terveitä olemme kaikki - ainakin vielä toistaiseksi.

Paska äiti minä silti tunnen taas olevani. Mutta en minä ihannemamman tavoille oikein usko oppivanikaan. Eihän se vanha koirakaan uusia temppuja enää kuulemma opi. Miten sitten vanha ämmä.