sunnuntai 20. tammikuuta 2013

Oikean koon siivousurakka

Olen jälleen ylittänyt itseni eli siivonnut koko kämpän (vittu saatana).

Tapahtuneesta on nyt jo sen verran aikaa, että voin taas muistella viikon (Ahhhahaaa, vitsivitsi, meikä koskaan viikottain siivoa. Lue siis: kuukauden) kauhukokemusta ilman, että veren maku ja vitutus pyrkivät pintaan. Tällä kertaa aivan kaikki aika ei edes mennyt hirvittävässä hirviöraivossa (!), koska ukkoni oli toimittanut itsensä ja Pakkauksen pois jaloista.

Hyvä niin. Sillä niin epäinhimillistä toimintaa kuin siivous onkin, yksin minua ja vain minua on siunattu (=kirottu) jumalallisella tiedolla siitä, kuinka asuntomme on tarkoitus siivota. Jos siippani sekoilee mukana, hän ei minun mielestäni saa mitään aikaiseksi (ainakaan oikein), mistä seuraa aina helvetinmoista pään aukomista ja aviokriisi.

Mutta asiaan. Kun siinä puleerasin pöytiä ja metsästin miljoonia palapelin palasia oikeisiin rasioihin, minut valtasi outo ilo keskellä raivontäyteistä toimintaa. Tämä erikoinen ilmiö johtui siitä, että huomasin kahdessa kerroksessa olevien 100 neliön (uusi koti) olevan huomattavasti helpommat siivota kuin samassa tasossa olevien 120 neliön (vanha koti). Imurin johto ei loppunut kesken, silmä ulotti havaitsemaan kaikki pöytäpinnolla pallistelevat kipot ja kupit, ja tarvittavat kaapit olivat kätevästi käden ulottuvilla koko ajan. Ja jos eivät olleet, voin heittää alakertaan kuuluvat kamppeet rappusten yläpäästä portaiden juurelle odottamaan vuoroaan.

Tästä havainnosta mieleni lennähti ihmettelemään, miksi helvetissä ihmiset nykyisin haluavat haalia niitä neliöitä kuin ne olisivat joitain kultakimpaleita? Kun eiväthän ne ole.
Vai onko se jotenkin jättekivaa kaapia niitä kersojen legopalikoita ja metsästää junaradan osia jalkapallokentän kokoiselta areenalta? Puhumattakaan tietenkään siitä perkeleellisestä puhtaanapito-operaatiosta.

Lahdessakin asuntoa etsiessämme törmäsin siihen tosiasiaan, että uusilta asuntoalueilta on turha hakea alle 150 neliön omakotitalounelmaa (tämä oli asuntoa etsiessämme ukolle ilmoittamani ehdoton neliökatto). Kuitenkin näissä taloissa asuu useimmiten maksimissaan neljän hengen perheitä. Neljän!

Kysynkin siis, miksi sitä tilaa pitää olla niin tolkuttoman paljon? Onko se jotenkin upeaa, että kaksikymmentä vuotta vanhat joulukortitkin mahtuvat johonkin nurkkaan ja että Raili-tädin vitun rumat kahvikupit voi työntää jonnekin, mistä vain perunkirjoittaja ne puoli vuosisataa myöhemmin löytää? Nostattaako se mieltä, että saa maksaa itsensä niin kipeäksi, ettei ole enää varaa käydä missään muualla kuin pyöriä siinä perkeleen palatsissa? Vai onko kyse vain siitä, että on kiva näyttää, että "meillä on varaa ostaa/rakentaa näääääiiin iso talo, josta emme lasten lennettyä pesästä löydä enää toisiamme"?

Minä en ymmärrä. Mutta enpä minä ymmärrä paljon muutakaan. Minä kun saan kicksejä siitä, että saan heittää vuoden välein jätesäkillisen vanhoja vermeitä kirppikselle tai roskiin, ja että siivottavaa on mahdollisimman vähän (minusta tämä sata neliötäkin on liikaa). Ja että silloin tällöin on varaa matkustaa maasta ulos ja viettää very spessuja luksusviikonloppuja naisten/perheen kesken.

Ehkä niillä toisilla vain on enemmän rahaa - ja varaa palkata kodinhoitaja kotiinsa.

19 kommenttia:

  1. Mä olen kanssa miettinyt tota neliö-hommaa aina. Kuten myös sitä että jokaisella lapsella pitäisi olla oma huone. Teini-ikä nyt on EHKÄ riittävä veruke omalle tilalle mutta että jo siinä vaiheessa kun tyyppi on ehkä just ja just hedelmöittynyt. En tajua.
    Meitä on 5 henkeä ja 2 kissaa 82:ssa neliössä. Vielä mahdutaan oikein hyvin. Todennäköisesti joudutaan neliömäärää kasvattamaan mutta 100 on maksimi. Ja sekin on musta paljon. Jokainen neliö lisää siivottavaa on ihan saatanasta.

    VastaaPoista
  2. Joo, minua kans ihmetyttää miksi mukulalla pitäisi olla oma huone (puhumattakaan useammasta mukulasta ja omasta huoneesta), jos se ei sitä vielä osaa edes vaatia eikä sitä tarvitse. Sulla on aivan ihanan upea neliömäärä, olen kade! Meillä on tää sata, kun ukko edustaa tuota väljemmän asumisen ihannoitsijaa, joten pakko oli tehdä kompromissi.:-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä myös ukko on noita väljiä tyyppejä, mä odotan jo sitä aikaa kun täältä alkaa noita jannuja lentelemään maailmalle ja neliökokoa voi alkaa pienentää. Wandaben ja nunjun tapaan myös meillä kaivattaisiin kaikista eniten toista vessaa...

      Poista
  3. Meillä on 5 hlö ja 1 koira 75 neliössä. Se, mitä olemme ajoittain kaivanneet, on pikkuvessa. Eli että ois 2 vessailumahdollisuuspaikkaa. Ja lsten kasvaessa huoneitakin pitäs olla lisää. MUTTA onkelma on, että ne sataneliöiset tällä alueella ovat 3-kerroksisia rivareita ja hinta pauttirallaa 350t.

    VastaaPoista
  4. Mie vartuin 5 hgn perheessä 100 neliössä ja tilaa oli ihan riittävästi. Meille riittäis minusta paljon pienempikin tila, mutta meillä on lapsettoman ajan tolkuttoman kokoisen asunnon (120 m2; mikähän pakotti päätä- ei mikään) jäljiltä hel-ve-tin isot kalusteet. Eli jos pienempään haluis pyrkiä, pitäis myydä kaikki vanhat kalusteet ja ostaa uude tilalle. Aika kallista sekin. Lisäksi täällä Lahdessa on isoista kaupungeista halvimmat asunnot. Jotain etua, että asuu täällä urheiluhullujen luvatussa maassa.

    VastaaPoista
  5. Niin, riippuuhan tuo asuinpaikastakin... Me asumme maaseudulla, 3 kerroksisessa vanhassa 50-luvun omakotitalossa, jossa neliöitä huimat 210. Meitä on 5 hlöä ja kellarimme suorastaan pursuilee tavaraa... Toki on otettava huomioon, että miehen sivubisnes eli oma yritys vie sellaisen 35 m2 siivun kellarissa. Vaikka neliöitä onkin paljon, ei meillä kyllä kaikille lapsille tule omia huoneita. Huonekoot on meillä välillä 30-40 m2, vanhan talon luksuselementti :) Niin eikä tämä "lukaali" maksanut maltaita, 200000e ja on kuitenkin kuntamme ydinkeskustassa :D

    VastaaPoista
  6. Ei helevata. Eihän tuo nyt niin maailmojakaatavan kallista ole, mutta miten sie jaksat siivota?! Kuulut tietenkin niihin sisustaja-puhdistaja-Pirkkoihin, joita mie aina ihmettelen (ja salaa kadehdin).

    VastaaPoista
  7. Meillä on myös monien mielestä "pieni" koti, 85m2 ja 4 hlö. Ja minusta tää on ihan hyvä, toista vessaa kaipailen minäkin. Ollaan katseltu omaa (nyt on vuokra) ja paras tähän mennessä oli 78m2 rivari jossa olis ne 2 vessaa tai siis kylppäri ja vessa. Molemmat lapset on poikia joten se ehkä vähän helpottaa, kun ne on samaa sukupuolta niin ne voi isompinakin jakaa huoneensa.
    Itse kasvoin 100m2 kodissa ja oli isoveli. Ongelma tuli siinä vaiheessa kun teini-ikäinen veli ei halunnut jakaa huonetta pikkusiskon kanssa, mikä taas on ihan ymmärrettävää, jouduin sit isän ja äidin makkariin, niillä parvisänky, mulla sen alaosa. Mutta en koskaan kokenut tätäkään pahana...

    VastaaPoista
  8. Hiljattain rakennetuissa isoissa (omakoti)lukaaleissa on siivoamisen lisäksi vielä sekin ongelma, että ison talon alla oleva tontti on helvetin pieni. Maa on arvokasta ja kaavoittaja jos kuka sen tietää, joten tontit pidetään pieninä.

    Onko kiva asua talossa jota ympäröi joka taholla sellainen metrin levyinen nurmikkokaistale ja saman verran naapurin puolella, onko? Vähänkö tulee kiistoja tonttirajoista ja niille näkösuojaksi istutettavista puskista, kun alta aikayksikön alkaa vituttaa katsella keittiön ikkunasta mitä naapurissa syödään päivälliseksi. Tämmöistä minä olen miettinyt ihan vakavissani :D

    Että jos joskus joudun omakotitaloon asumaan, niin vähän vanhemmalta asuinalueelta talo sitten, kiitos. Että on vähän pihaakin, ja sitä yksityisyyttä ja omaa rauhaa jota kai omakotitalosta lähdetään neliöiden lisäksi hakemaan.

    VastaaPoista
  9. Meillä asuu kaksi aikuista, taapero ja kaksi isoa koiraa, neliöitä 128...ja olen tosi laiska siivoamaan :D Joten huusholli muistuttaa useimmiten ison koirankopin ja hiekkalaatikon yhdistelmää! Vähemmät neliöt olisi kyllä riittäneet, vaan kun haluttiin talo haja-asutusalueelta ja isompi tontti, jotta koirat voi myös olla pihalla rauhassa (ja erityisesti me itse, huonoja kokemuksia kyttääjistä ja valittajista = naapurit), pitkän etsinnän jälkeen löytyi tämä niin eipä siinä sitten enää paljon päätä pakottanut vaan tämä piti saada :)Kohtuuhinnalla tietenkin. Ja ei ole varaa kodinhoitajattareen, joten koirankoppimeiningillä meno jatkukoon :D

    VastaaPoista
  10. nunju: joo, sen mieki tajuan, että teinit haluaa oman huoneen (ja voipi olla äidillekin ihan hyvä asia!) Meikä oli siskon kanssa samassa huoneessa jotain kymmenvuotiaaksi. Suvi Trokee-Daktyyli: ihan samaa mieltä noista tonteista. Eikse oo parempi olla rivarissa sitten - ei tartte vahdata naapurin ruokavaliota. Sari: Hahhaa, voin vain kuvitella mikä melske siellä käy. No on teillä onneksi se piha. Mutta miten sitä jaksaa hoitaa? Mulla se olis varmaan täynnä romua ja rompetta alta aikayksikön.

    VastaaPoista
  11. Niin. Liekkö joillakin kysymys myös kilpavarustelusta? Tiedän perheen, joka rakennutti 600 (!!) neliöisen talon, eivätkä todellakaan ole mikään suurperhe. Siinä on jo siivoamista, mutta ehkäpä heillä on sitten vara palkata siivoojakin. Työllistävä vaikutus ja silleen... Eikä tartte katella toisten naamoja kyllästymiseen saakka, kun kaikki voivat asua omissa siivissään ja törmätä ehkä matkalla länsisiiven saunaosastolle.

    Ei nyt liity juuri tähän tekstiin mutta olisi haastetta tarjolla :)
    http://parahdys.blogspot.fi/2013/01/hadettaa.html

    VastaaPoista
  12. Tuo kodin avaruus (hih!) lienee aika pitkälti näkökulma- tai asennekysymys. Itsehän olen parisuhteessa mutta lapseton, ja puolison kanssa asumme yli sataneliöisessä kerrostaloneliössä. Eikä neliöitä ole todellakaan liikaa (paitsi ehkä edellisessä lauseessa, kun se kuulostaa niin hassulta :D). Ei tänne edes mahtuisi meidän lisäksi muita - ja kyse ei ole siitä, että me jemmattaisiin jotain perintöastioita tai muita. Päinvastoin tykätään sellaisesta väljästä ja minimalistisesta meiningistä, ja nuo plus sata neliötä mahdollistavat sen. Siivoaminenkin on helpompaa, kun ei tarttee siirrellä romppeita edestakaisin vaan voi suhauttaa vaan. (Rehellisyyden nimissä on kuitenkin pakko tunnustaa, että siivoamista on helpottanut kummasti myös se, että ollaan palkattu siivooja.) Valintojahan nää on: kuka preferoi tilaa ja väljyyttä, kuka intiimiä tunnelmaa :). Omasta valinnastamme joudumme toki maksamaan, mutta elämistä vartenhan se raha on.
    (Luin just tekstini ja onnistun kuulostamaan ärsyttävältä, hemmotellulta ja rikkaalta ämmältä. Mutta oikeesti mä oon vaan ärsyttävä :). Ja ämmä.)

    VastaaPoista
  13. Tai sitten jotkut ovat vain riittävän hulluja pitämään siivoamisesta:D

    VastaaPoista
  14. K.Ärjyperä: Kiitos asiallisesta haasteesta! Otan sen ilomielin vastaan, vaan kun näitä haudon aina niin pitkään, voi vastaamisessa kestää... Joo, 600m2 on jo jotain aivan ufoa, mutta ehkä he tosiaan tykkää olla näkemättä toisiaan. Etuhan tuossa on se, että murtovaraskaan tuskin löytää ulos. Anonyymi: Joo meillä oli aikanaan tommoinen minimalistinen kahden hengen iso koti ja hermot meni. Valinnoistahan tuossa nimenomaan on kysymys. Ehkä meikä ei vaan ole niin koti-ihminen tai tilantarpeinen, että haluais maksaa liikaa neliöistä, joita ei tarvi. Panen ne mieluummin leveään elämään muualla. :-)
    Pia: JOO, tuo on semmoinen sairauden ja perverssiyden muoto, jonka tiedän vallitsevan joiden ihmisraunioitten aivoissa! Tunnenkin monia ja suuresti heitä säälin!

    VastaaPoista
  15. En nyt millään löytänyt aiempaa kommenttiani (ja siten nimimerkkiäni), mutta edelleen haluan kulkea mukana. :) Oot ihan paras arkielämän kuvaaja, joka tuo meidän tavisäitien päiviin naurunhörähdyksiä ja huomautuksia siitä, että meitä on monta joilla onnettomat hetket kääntyy onneen kaiken hassun myötä.. Joskus oma arki tuntuu raskaalta mut kun luen sun blogia, tuntuu mittasuhteet taas asettuvan kohdilleen ja kaikki naurattaa.. Kiitos ihana ihminen siitä!! :)
    Terv. Hani <3

    VastaaPoista
  16. Hani, kiitos mukavasta kommentistasi ja kannustuksesta. Tämmöisellä blogivierihoidolla on kyllä parantava vaikutus, sen olen itsekin huomannut!

    VastaaPoista
  17. "Vai onko kyse vain siitä, että on kiva näyttää, että "meillä on varaa ostaa/rakentaa näääääiiin iso talo, josta emme lasten lennettyä pesästä löydä enää toisiamme"?" Tätä minäkin aina mietin kun minua ja miestäni painostetaan hommaamaan omakotitalo - miehellekin se tuntuu olevan itsestäänselvyys, onhan hänkin asunut lapsuutensa omakotitalossa. Mutta mitä ihmettä me kaksi vanhaa jyyrää (toivottavasti!) sitten teemme vaikka 150 neliön kämpällä?? Sitkutellaan kotisairaanhoidon ym. turvin hautaan asti ja jätetään lapselle/lapsille? helvetinmoinen sotku??

    VastaaPoista
  18. Joo, on jotenkin kumma homma, että nykyään on jotenkin automaatti ostaa talo kun vain on pulla uunissa! Meikä asuu nyt rivarissa ja jo kauhulla ootan mitä tuo "puutarha" teettää...Kerrostalo ois minusta kans hyvä valinta, jos ympäristössä ois pihaa ja penskalle sopivaa kiipeilytelinettä.

    VastaaPoista