Prinsessa ja kummallinen kruunuvalikoima

Niinhän siinä sitten on käynyt, että kaikista halventavista puheistani ja paskamaisesta piruilustani huolimatta Pakkaus on keksinyt, että hän haluaa olla prinsessa. Jumalauta. Ja joo joo, saa nauraa ja osoittaa ja sanoa, että "mitäs minä sanoin".

Vannon ja vakuutan, että en sanallakaan ole tuota kirottua hömppäsanaa maininnut. Mutta koska maailma on mikä on, on viaton lapsukaiseni tietysti saanut ulkomaailmasta ihonsa alle kuninkaallista prinsessahapatusta siinä määrin, että hän tepastelee pitkin kämppäämme nyt joka ilta kruunu (= kluunu) päässään.

Paras vaihtoehto on tietysti kummitädin (sen kirotun ruojan) ostama muovinen leikkikruunu hohtavine muovijalokivineen.

Ongelmana kuitenkin on, että aika usein leikkikruunua ei löydy, koska kierrätämme ympäristövalveutuneina kansalaisina rojujamme niin tehokkaasti ympäri asuntoa, että mikä tahansa esine voi löytyä mistä tahansa (viimeksi Pakkauksen hiuslenksut ripustettuna viherkasviin (="joulukuusi!")).

Mutta ei hätää! Vajaa 3-vuotiaan mielikuvitus ei petä tiukassakaan tilanteessa. Tässä valikoima viime päivien kruunuja.

1. Pakkaus ilmestyy eteeni puinen Aarikan helmikoru otsallaan.
Pakkaus: "Katso äiti! Kluunu! Se on Pakkaukselle SOPIVA! Pakkaus on plinsessa!"
Minä: "Joo! Mut se näyttää enemmän kyl seppeleeltä."
Pakkaus (mulkkaa minua kuin halpaa makkaraa): "Se on sopiva. Kluunu."
Minä: "Selevä."


2. Pakkaus ilmestyy eteeni ohuen ohut isänsä arkistointointia tms. varten käyttämä ruman ruskea kuminauha päässään.
Pakkaus: "Katso äiti! Kluunu! Se on sopiva! Pakkaus on plinsessa."
Minä: "Ei herranjestas. Tuo käy kuule kipeää. Otetaan pois. Se voi räpsähtää naamaan. Tai kiertyä tukkaan."
Otan kuminauhan päästä pois. Seuraa ulvontaa, huutoa ja vapaapainimaista lattialleheittäytymistä.
Minä (kyllästyneenä, koska haluan seurata esmes Voice of Finlandia): "No ota sitten. Tuossa on."
Ojennan "kruunun" takaisin ja saan palkaksi ihanan rauhan. Päätän kuitenkin vielä vähän kasvattaa lasta kuten kypsä äiti-ihminen ainakin. "Turha sitte huutaa, jos se räpsähtää naamaan", sanon jämerästi.

3. Pakkaus ilmestyy eteeni päässään lävikkö.
Pakkaus: "Katso äiti. Pakkauksella on kluunu!"
Minä: "Jaa joo. Minusta tuo näyttää kyllä enemmän kypärältä."
Pakkaus (nauraen päin naamaa): "Äiti on höpsö! Ei ole kypälä. On kluunu."
Lannistumatta tyttäreni kiipeää tämän jälkeen vielä vessanpytyn kannen päälle, asettelee lävikköä paremmin päähänsä ja peilailee kuin olisi Ascotin laukkakilpailuihin lähdössä.

4. Pakkaus melskaa olkkarissa isänsä kanssa. Saavun paikalle juuri sopivasti ja tyttäreni ilmestyy eteeni onnellinen hymy naamallaan. Hän pitelee päänsä päällä tyhjää Sandels-kaljatölkkiä.

Pakkaus:"Katso äiti! Kluunu! Pakkaukselle SOPIVA!"
Minä: "Joo TOSI kätevä, mutta pane se pois. Ei se oo kruunu. Eihän se pysy päässäkään."
Pakkaus: "On kluunu! Plinsessan kluunu."
Minä: "Se on kaljapurkki. Anna tänne."
Loppua tuskin tarvitsee edes kuvailla. Prinsessa mylvii kaljapurkkinsa perään, minä piilotan häveliäästi purkin tyhjien purkkien pussiin (josta se epäilemättä pian taas esiin kaivetaan) ja ukkoni pötköttää sohvalla ja ihmettelee koko tekopyhää äititeatteria.

Mikä tässä kaikessa on positiivista, on se, että olen huomannut, että prinsessaleikkeihin ei mitään ihme varustelua tarvita. Neuvona siis teille kaikille muillekin prinsessojen äideille: ei sinne Prismaan tai Sittariin tarvitse glitteriä, kruunua ja vaaleanpunaista harsoa ipanalle lähteä kaivamaan. Penska kun on tyytyväinen jo kaljapurkkiin, lävikköön tai kuminauhaankin.

Kyllä minä tuommoisen kotiprinsessan kestän.