Genremestari ja maailman mullistava torvinäppäin

Musisoiva marakattimme on jälleen esiintynyt koko päivän ja todistanut, että seikkailee musiikin eri genreissä sulavammin kuin itse Lenni-Kalle käsittämättömän überhehkutettuine VoF House Bandeineen (Asiasta viidenteen, mutta miksi sitä bändiä aina pitää mainostaa? Onko Lenksulla oma mainossopimus ohjelman kanssa? Ja anteeks vaan, mutta on sieltä kyllä pari kertaa tosi pahaltahaisevaa paskaakin turahtanut.)

No, Lenksusta viis. Ensin meillä paukutettiin Brion muovivasaralla pöytää, tuolia ja lattiaa semmoisen ulinan saattelemana, että Remukin joutuisi häpeään. Meinasi perkele pää haljeta (= äiti on kalkkissukupolvea), mutta vasaran takavarikointi olisi johtanut vain jonkin muun rumpukapulan etsimiseen, joten odotin korvat raivoten, että hevivaihe menisi ohitse. Menihän se.

Siirryttiin hellempiin tunteisiin - eli gospeliin! Pikkuämmä kaivoi sen jo aiemmin mainitsemani enkelpatsaan esiin, liihotti se kädessä ympäri kämppää ja kailotti hellällä äänellä "Kooorkealla lentää, tähti taivahalla, jeesuksemme saapuu, jeesuksemme saapuu, sydämessä tuntuu". Minua tämä genrevalinta ei häirinnyt lainkaan, mutta ateistimiehelläni meinasi lentää paskat housuun.

Gospelkin sai kuitenkin aikaa myöten ja mieheni helpotukseksi väistyä, kun tuli maailman musiikin vuoro. Tähän toimintaan tarvittiin rekvisiittaa, joten Pakkaus raahasi paremman puutteessa äitilehmän lattialle pyörimään ja tekemään kanssaan tarkasti ohjeistettuja  maagisia pyörähdyksiä ilman havaittavaa logiikkaa. Samalla tynkä joikasi minulle tuntemattomia sanoja kuin ihka aito lapinnoita ainakin.

Päivän paras pala oli kuitenkin vasta tulossa. Se on todellinen innovaatio: ihka uusi instrumentti! Jollekin urpojuntille tämä saattaa tietysti näyttää osalta Ikean hyllyjärjestemää, mutta uskokaa minua - sitä se ei ole.  Kyseessä on soitin, joka mullistaa nykymusiikin ja kaiken, mitä sen jälkeen seuraa. Tiedän tämän siksi, että älysin kysyä.

KYLLÄ saatana, se ON Tuhkimo-aiheinen prinsessamekko, mikä tuolla tyngällä on kuvassa päällään. En viitsi edes mainita, kuinka monta kertaa päivässä se pitää pukea päälle ja kuinka muikean mairea ilme pikkumartan naamalle leviää, kun on hörsellykset puettu. Onneksi on sentään vaaleansininen, kyllä tässä ollaan asiasta ahdistuneena angina pectoriksen partaalla muutenkin.

Kun penska oli pyörinyt kohta kolme varttia sälilytysjärjestelmän osaksi luulemani härveli suussaan ja hoilottanut korviahivelevästi "uijuijui, uijuijui, hymhymhym", uskaltauduin uteliaisuuttani kysäisemään, mikä hänellä oli käsissään (ja suussaan).

"Tämä on torvinäppäin!", hihkaisi ipana innoissaan.
"Jaa, semmoisesta mie en ole kuullutkaan", minä totesin kulmat kurtussa.
Pakkaus ilmehti niin kuin ilmehditään, kun ihminen on niin seniili, ettei häneltä todellista ymmärrystä asoista voi odottaakaan.

Vastoin Pakkauksen oletuksia väitän pienen tyhjäkäynnin jälkeen nyt kuitenkin ymmärtäväni torvinäppäintä ja siihen liittyvää neroutta. Ajatelkaa nyt. Torvinäppäinhän tekee soittimille saman kuin rap teki laululle. Enää soitinta ei tarvitse soittaa! Riittää kun pistää vain torvinäppäimen tanaan, elehtii kuin ilmakitarakilpailun maailmanmestari ja alkaa ulista niin kuin mieli tekee. Nerokasta!