Sianpunainen värivirhe

Olen jo aikaisemmin - ehkä edellisessä blogissani - tainnut mainita, että vaaleanpunainen (so. sianpunainen) ei kuulu suosikkiväreihini. Myönnän täysin avoimesti, että vihaan sävyä yhtä säälimättömästi kuin Osama Bin Laden Amerikan Yhdysvaltoja. En ymmärrä, mistä vallalle on ryöminyt käsitys, että pienet tytöt pitäisi pukea sianpunaiseen, miksi sianpunainen olisi prinsessojen väri, ja kuka hullu ylipäänsä haluaisi nimittää tai kasvattaa lastansa "prinsessaksi", joka minun kielessäni tarkoittaa etuoikeuksiinsa tukehtuvaa sekopäistä pikkupissistä tyyliin Paris Hilton.

Kostoksi kaikista vihapuheistani pääsi vaaleanpunainen sitten viime viikolla näyttämään minulle kansainvälistä sormimerkkiä ja potkaisemaan perseeseen niin että silmissä pimeni.

Pakkauksella oli päiväkodissa kuvauspäivä. Päivä sattui tietysti samaan aikaan, kun podimme koko porukalla kuume- ja paskataudin kiehtovaa yhdistelmää. Koska olen sankarteoistani tunnettu rotunainen, halusin esittää tärkeää työntekijää isolla T:llä ja painella töihin päässä jyskyttävästä humppaorkesterista ja kuumeesta huolimatta. Seuraukset olivat järkyttävät.

Tarhan tädit olivat luvanneet, että Pakkaus saisi tulla kuvaan, vaikka olikin kipeänä ja olimme mieheni kanssa päättäneet, että siippa veisi tytön käväisemään kuvassa myöhemmin.

Epäinhimillisessä yön pimeydessä (= kello seiskalta) hyppäsin siis pedistä. Ukko mölisi peiton alla jotain käsittämätöntä.

"Mitä?", minä tiukkasin samalla kun kiskoin kynähametta päälle.

"Onks sille mitään kuvausvaatetta...?", röhisi nuhainen mieheni.

"No onhan siellä vaikka kuinka. Kolmas loota ylhäältä."

"Kato sä jotain sieltä."

Olin tietysti myöhässä aikataulustani, koska olin märehtinyt vuoteessa liian pitkään. Kärsimättömästi huokaillen ja marttyyrin kruunu otsallani tempaisin nimeämäni laatikon auki ja repaisin esiin ensimmäisen säällisen vaatekappaleen. Yön pimeydessä (=vartin yli seiska) vaate näytti valkoiselta villamekolta. Mekko oli minulle ennalta tuntematon, sillä olin juuri pakannut ystävältäni saadut käytetyt lastenvaatteet laatikoihin niitä tarkemmin tutkimatta. Kaivoin esiin vielä ainoat puhtaat sukkahousut, mitkä löysin: vaaleanpunaiset ja numeroa liian pienet.

Löin rytkyt hoitopöydälle, huusin räkänokille heipat ja häivyin häiriköimään kanssaihmisiäni konttorille.

Kun päivällä sitten hourailin takaisin kotiin kuumepäissäni, olin lentää selälleni, kun löysin kotoa edelleen kuvausmekossa temmeltävän tenavan. 

"Mitä pirua!?", hönkäisin ja lähestyin mukulaa varovaisesti - vähän samaan tapaan kuin Sigourney Weaver sitä Alien-elokuvien ällöttävästi kuolaavaa öttömönkiäistä.

Pakkaus poseerasi rinta rottingilla ja naama leveässä hymyssä kuin Hangon keksillä. Ipanalla oli päällään sianpunainen koltunkuvatus ja ne vain vähän tummempaa sävyä olevat liian pienet sukkahousut, joiden haarakiila näytti puoliväkisin tunkevan hameenhelman alta näkyviin.

Mieheni tuli keittiöstä eteiseen äänensävyni kummastuttamana. Minä jatkoin - lievää hysteriaa äänessäni:

"Siis täähän on vaaleanpunainen!!!! Olikse kuvauksessa VAALEANPUNAISESSA?", minä karjuin epätoivoisena, vaikka vastaus oli selittämättäkin selvä. 

"Jaa joo, kato. Toihan on vaaleanpunainen", ihmetteli ukkonikin (= helvetin absoluuttinen värisilmä äijällä, täytyy kyllä sanoa).

Jos kassissani olisi ollut jotain vettä väkevämpää, olisin kyllä korkannut. Kuvittelin sukulaisteni ja kanssaihmisten raikuvaa naurua, kun he saisivat muistoksi kuvan sianpunaisessa villamekossa poseeraavasta penskasta, kun ensin olin kieltänyt heitä järjestelmällisesti ostamasta mitään vaaleanpunaista. Saisin takuuvarmasti kuulla herjana (=ystävät) tai tosissaan (=äiti & co.), kuinka sittenkin olin "antanut periksi", "luopunut höpöhöpöstä" ja "tullut järkiini". Tai kuinka "äitiys se nyt vaan muuttaa ihmistä, myönnä vaan".

Kaiken lisäksi se, mitä Pakkaus siinä eteisessä loppujen lopuksi halusi esitellä rinta rottinginlla, ei suinkaan ollut hänen komea kostyyminsä. Olin niin vaaleanpunaisen ylläripyllärin lannistama, etten heti huomannut, mitä tyttäreni yritti innoissan toimittaa. Vasta hetken kuluttua, kun olin toipunut järkytyksestä hiukkasen, huomasin mihin tynkä huitoi. Hän esitteli varvastaan. Se sojotti paljaana ilman sukan suojaa. Koska sukkahousuissa oli ammottava reikä.

Kyllä tulee saakelin komeat kuvat. Lapseni lempivärissäni ja risoissa sukissa, kuin katuojan kasvatti. Saakohan niitä otoksia tilattua photoshopattuna tai edes mustavalkoisina? Jos saa, lupaan pitää turpani kiinni ja olla moittimatta sianpunaista vuoteen. Tai edes pariin päivään.