torstai 18. lokakuuta 2012

Sianpunainen värivirhe

Olen jo aikaisemmin - ehkä edellisessä blogissani - tainnut mainita, että vaaleanpunainen (so. sianpunainen) ei kuulu suosikkiväreihini. Myönnän täysin avoimesti, että vihaan sävyä yhtä säälimättömästi kuin Osama Bin Laden Amerikan Yhdysvaltoja. En ymmärrä, mistä vallalle on ryöminyt käsitys, että pienet tytöt pitäisi pukea sianpunaiseen, miksi sianpunainen olisi prinsessojen väri, ja kuka hullu ylipäänsä haluaisi nimittää tai kasvattaa lastansa "prinsessaksi", joka minun kielessäni tarkoittaa etuoikeuksiinsa tukehtuvaa sekopäistä pikkupissistä tyyliin Paris Hilton.

Kostoksi kaikista vihapuheistani pääsi vaaleanpunainen sitten viime viikolla näyttämään minulle kansainvälistä sormimerkkiä ja potkaisemaan perseeseen niin että silmissä pimeni.

Pakkauksella oli päiväkodissa kuvauspäivä. Päivä sattui tietysti samaan aikaan, kun podimme koko porukalla kuume- ja paskataudin kiehtovaa yhdistelmää. Koska olen sankarteoistani tunnettu rotunainen, halusin esittää tärkeää työntekijää isolla T:llä ja painella töihin päässä jyskyttävästä humppaorkesterista ja kuumeesta huolimatta. Seuraukset olivat järkyttävät.

Tarhan tädit olivat luvanneet, että Pakkaus saisi tulla kuvaan, vaikka olikin kipeänä ja olimme mieheni kanssa päättäneet, että siippa veisi tytön käväisemään kuvassa myöhemmin.

Epäinhimillisessä yön pimeydessä (= kello seiskalta) hyppäsin siis pedistä. Ukko mölisi peiton alla jotain käsittämätöntä.
"Mitä?", minä tiukkasin samalla kun kiskoin kynähametta päälle.
"Onks sille mitään kuvausvaatetta...?", röhisi nuhainen mieheni.
"No onhan siellä vaikka kuinka. Kolmas loota ylhäältä."
"Kato sä jotain sieltä."

Olin tietysti myöhässä aikataulustani, koska olin märehtinyt vuoteessa liian pitkään. Kärsimättömästi huokaillen ja marttyyrin kruunu otsallani tempaisin nimeämäni laatikon auki ja repaisin esiin ensimmäisen säällisen vaatekappaleen. Yön pimeydessä (=vartin yli seiska) vaate näytti valkoiselta villamekolta. Mekko oli minulle ennalta tuntematon, sillä olin juuri pakannut ystävältäni saadut käytetyt lastenvaatteet laatikoihin niitä tarkemmin tutkimatta. Kaivoin esiin vielä ainoat puhtaat sukkahousut, mitkä löysin: vaaleanpunaiset ja numeroa liian pienet.

Löin rytkyt hoitopöydälle, huusin räkänokille heipat ja häivyin häiriköimään kanssaihmisiäni konttorille.

Kun päivällä sitten hourailin takaisin kotiin kuumepäissäni, olin lentää selälleni, kun löysin kotoa edelleen kuvausmekossa temmeltävän tenavan. 
"Mitä pirua!?", hönkäisin ja lähestyin mukulaa varovaisesti - vähän samaan tapaan kuin Sigourney Weaver sitä Alien-elokuvien ällöttävästi kuolaavaa öttömönkiäistä.

Pakkaus poseerasi rinta rottingilla ja naama leveässä hymyssä kuin Hangon keksillä. Ipanalla oli päällään sianpunainen koltunkuvatus ja ne vain vähän tummempaa sävyä olevat liian pienet sukkahousut, joiden haarakiila näytti puoliväkisin tunkevan hameenhelman alta näkyviin.

Mieheni tuli keittiöstä eteiseen äänensävyni kummastuttamana. Minä jatkoin - lievää hysteriaa äänessäni:

"Siis täähän on vaaleanpunainen!!!! Olikse kuvauksessa VAALEANPUNAISESSA?", minä karjuin epätoivoisena, vaikka vastaus oli selittämättäkin selvä. 
"Jaa joo, kato. Toihan on vaaleanpunainen", ihmetteli ukkonikin (= helvetin absoluuttinen värisilmä äijällä, täytyy kyllä sanoa).

Jos kassissani olisi ollut jotain vettä väkevämpää, olisin kyllä korkannut. Kuvittelin sukulaisteni ja kanssaihmisten raikuvaa naurua, kun he saisivat muistoksi kuvan sianpunaisessa villamekossa poseeraavasta penskasta, kun ensin olin kieltänyt heitä järjestelmällisesti ostamasta mitään vaaleanpunaista. Saisin takuuvarmasti kuulla herjana (=ystävät) tai tosissaan (=äiti & co.), kuinka sittenkin olin "antanut periksi", "luopunut höpöhöpöstä" ja "tullut järkiini". Tai kuinka "äitiys se nyt vaan muuttaa ihmistä, myönnä vaan".

Kaiken lisäksi se, mitä Pakkaus siinä eteisessä loppujen lopuksi halusi esitellä rinta rottinginlla, ei suinkaan ollut hänen komea kostyyminsä. Olin niin vaaleanpunaisen ylläripyllärin lannistama, etten heti huomannut, mitä tyttäreni yritti innoissan toimittaa. Vasta hetken kuluttua, kun olin toipunut järkytyksestä hiukkasen, huomasin mihin tynkä huitoi. Hän esitteli varvastaan. Se sojotti paljaana ilman sukan suojaa. Koska sukkahousuissa oli ammottava reikä.

Kyllä tulee saakelin komeat kuvat. Lapseni lempivärissäni ja risoissa sukissa, kuin katuojan kasvatti. Saakohan niitä otoksia tilattua photoshopattuna tai edes mustavalkoisina? Jos saa, lupaan pitää turpani kiinni ja olla moittimatta sianpunaista vuoteen. Tai edes pariin päivään.

10 kommenttia:

  1. Mustavalkokuvat olis oikein oiva pelastuskeino tässä kohtaa!

    VastaaPoista
  2. Mustavalkoisia kuvia tavallisesti saa. :)

    Minun mieheni päätti toissa vuonna lapsen kuvausvaatteista, kun en itse ollut paikalla. Sanoin vaan, että laita sille jotain kivaa päälle. Oli sitten laittanut sen kaikkein nyppyisimmän kierrätetyn hupparin, mikä meiltä löytyi. Se oli miehen mielestä niin kiva. Joo, tosi kuvauksellinen edustusasu tosiaan...

    VastaaPoista
  3. Ymmärrän täysin kauhusi. Olisin itse kauhusta soikeana, jos jotain vastaavaa sattuisi. (No meillä ei sattuneesta syystä ole vaaleanpunaista ja yritän myös vältellä synkänsinisiä panssarivaunupaitoja, ihan vain varmuuden vuoksi...)

    Mustavalkokuvat siis mummoille vaan! Tosin jos nappula pääsi ryhmäkuvaan, niin maineesi niissä piireissä on valitettavasti menetetty. (Ne luulee, että olet normaali ja rakastat possunpunaista prinsessahysteriaa :D)

    VastaaPoista
  4. Taivaan kiitos, kele! Siis jos kuomat olette oikeassa ja mustavalkoisia on tarjolla. Tiuhti: meillä on käynyt pariin otteeseen samaan tapaan vaikkei aivan kuvaan asti ole päädytty. Mutta siis menty kylään isin valitsemissa kamppeissa, jotka ovat olleet oikea mielikuvituksen riemuvoitto. Mutta nyt kyllä olis menny varmaan paremmin nappiin kuin että mie valitsin. Puolitie: Kersa pääsi perhana vieköön siihen ryhmäkuvaan. Tämä vaatii siis nyt vuosien kamppailun, jotta olen uskottava taas. Helvetin helvetti.

    VastaaPoista
  5. Tuo sianpunainen on loistava lisä sanavarastoon. Itse olen käyttänyt synonyymiä "lihanväri". Pojat puetaan siniseen ja tytöt lihanväriin. Yöks.

    Ymmärrän niin tuskasi!

    VastaaPoista
  6. Kiitos. Yritän välttää fanatismia äitiysasioissa, mutta tuo vaaleanpunaisen ylityrkyttäminen pistää vihaksi. Kun yrität jotain vaatetta ostaa, varsinkin ulkoiluvaatteita edullisesti, törmäät aina siihen saamarin samaan värivalikoimaan. Vaalenpunaista/vaaleansinistä (tai jotain mudanruskeaa pojille). Sama juttu juhlavaatteissa. Onneksi en sentään inhoa fuksiaa - muuten menisi todella vaikeaksi.

    VastaaPoista
  7. Voih, taisin just löytää sielunsisaren.. Löysin vasta sun blogin, ja uppoaa kuin lämmin veitsi voihin (voiko noin edes sanoa, whatever sanoin jo..)!! Oon ikäni inhonnut juurikin sitä sianpunaista sävyä, ja kahden tytön äitinä se on ollut välillä melkosen hankalaa. Hui kamala, menee kylmät väreet kun ajattelenkin mokomaa epäkohtaa maailmassa- kuka on ollut tarpeeksi perverssi keksiäkseen sen sävyn?!? No anyway, jään kuulolle- harvoin kenenkään jutut toimii niin, et meinaa tuolilta pudota :D Kiitos ja anteeksi! (Oon jo pitkään halunnu käyttää totakin fraasia, hehe!)

    VastaaPoista
  8. Hei SaaristonAkka! Kiitos kommentista, varsinkin kun se myötäilee omaa näkemystäni..:-) Ja tervetuloa lukemaan! Minua ärsyttää tuommoinen samaan muottiin työntämisen pakko, mikä markkinoilla vallitsee. Ja mikä pakko sen valtavirran on olla nimenomaan sianpunaista. Yöks!

    VastaaPoista
  9. Jep, minäkin vasta löysin blogiisi, ja olen nyt tuhlannut jo aivan liian paljoan aikaa työpäivästäni hekotellakseni jutuillesi. Ovat kyllä juurikin niin lapsiperheen elämää, ettei tosikaan!

    Iselläkin esikoinen tyttö, ja ihan viimeiseen asti olen yrittänyt vältellä somaa possunpunaa, mutta aina sitä jostain tuutista on tunkemassa. Nyt tyttö on jo esikouluikäinen, ja ollaan löydetty sen kanssa kompromissi, että pirteää pinkkiä siedän minäkin maltillisessa mittakaavassa, ja neiti taas kelpuuttaa aika laajan skaalan värivalikoimaa kuteisiinsa.

    _Jassu

    VastaaPoista
  10. Kiitos Jassu kommentoinnista ja hauskaa jos työpäivä on avullani sujunut sukkelaan. Mulla on aika sama lähestymistapa tuohon värimaailmaan. Pinkkiä siedän, mutta se sianpunainen ei vain putoa. Yritän samaa strategiaa kuin sinäkin, kun tyttö kasvaa.

    VastaaPoista