Outo dialogi eli puolison yölliset pulmat

Pakkaus on nyt potilaana toista päivää. Tytöllä on kuumetta ja ilmeisesti pötsissä on jotain häikkää, koska hän piereskelee kuin kuusisataakiloinen hevonen, osoittelee mahaansa ja karjuu vihaisesti: "Kuumaa!!!"

Yleisesti ottaen tilanne on kuitenkin rauhallinen. Joku kaunis ja viisas Lääkeyhtiö Oy on keksinyt Buranan ja minä olen parin vuoden kuluessa kehittynyt pirullisen päteväksi pakkojuottajaksi. Ainoa, mikä viime yönä vinguttikin pinnan kireälle, oli mielipuoli paskapää, jota joskus parempina päivinä myös aviomiehekseni nimitän.

Olin nukuttanut sairasta lasta puolilleöin asti; vastannut huutoon, hakenut juotavaa ja mitannut kuumetta. Kun viimein pääsin itse petiin ja unen hellään huomaan, mitä teki siippani? Hän halusi herättää minut tärkeään lastenhoidolliseen keskusteluun.

Havahduin horteestani siihen, että makkarin ovi avattiin. Mieheni, se kirottu kuvatus supatti ovelta:

"Nukuksä!?"
Melkein tukehduin raivoon siltä makaamalta.
"- - No en ENÄÄ!", kirahdin peiton alta. "Mitä asiaa!!?"
"Mä kävin kattoon Pakkausta."

Huoli häivähti mielen pohjalla ja kohottauduin vähän sängystä.
"Niin mitä sitten? Onks jotain?"
"No kun sillä on ehkä kakka housussa."
"Täh?", ähkäisin epäuskoisena.
En siksi, että olisi mahdotonta, että ipana paskoisi unissaan housuihinsa vaan siksi, että hänen isänsä tuli raportoitomaan siitä minulle kesken unieni.
"Niin siis. Krhöm,", höpötti ukkoraiska, "kun mulla on nokka vähän tukossa aattelin vaan, et sä kävisit kans haistamassa."

Olin niin ihmeissäni keskustelun saamasta käänteestä, etten osannut edes tukehtua siihen raivooni - vaikka tässä olisi kyllä ollut täyden kympin tilaisuus.
Tokaisin vain:
"En helvetti kyllä jaksa."

No eihän se Nukkumatti enää tämäntasoisen dialogin jälkeen suostunut saapumaan. Mieheni kohkasi makkarissa iltatoimiaan ja tuli sitten viereeni makaamaan. Jokikinen minuutti sai minut enemmän hereilleni ja samaa kyytiä kasvoi jättimäinen apinanraivo päässäni.
Purin hammasta vielä hetken aikaa hiljaisuudessa. Sitten räjähti.

"SIIS VITTU IHANKO TOSISSAAN TUON TAKIA MINUT HERÄTIT!?", ulvaisin täynnä pyhää vihaa ukonketaletta kohtaan.
"Mitäh?!!, tuohtui siippa. "Sähän olit hereillään. Mähän KUISKASIN", tolkutti ukko loukkaantuneena ja (anna mun kaikki kestää) yllättyneenä.
"Etkö sie pösilö ole kymmenen vuoden aikana huomannu kuinka huono mie olen nukkumaan?!"
"Sä vastasit, et sä oot hereillä!"
"No kai nyt OON, jos HERÄTETÄÄN! Mieki tuun ens yönä huuteleen korvas juureen, että "Penska haisee ehkä paskalta, meepä haisteleen!""

Tässä vaiheessa mieheni teki sellaisen kardinaalimunauksen, että hän alkoi nauraa. Ääneen.
Todennäköisesti äijäraiska tajusi itsekin koko aiemman ja päällä olevan keskustelun järjettömyyden, mutta minulla pimeni järki.
"Saatanan IDIOOTTI!!!", parkaisin kun en parempaakaan keksinyt ja ryntäsin kylppärin kautta keittiöön, etten olisi leiponut ukkoparkaa pataan.

Onneksi on takuuvarma vihapomminpurkaja nimeltä jääkaappi. Tungin kitaani jättesuuren voileivän, jossa oli enemmän voita kuin leipää ja sitten valutin hunajaa suoraan purkista suuhuni (muuta makeaa ei löytynyt). Tämän jälkeen uskalsin jälleen hengittää ja palata sänkyyn. Ja jatkoin ukkoni haukkumista vasta aamulla.