maanantai 15. lokakuuta 2012

Outo dialogi eli puolison yölliset pulmat

Pakkaus on nyt potilaana toista päivää. Tytöllä on kuumetta ja ilmeisesti pötsissä on jotain häikkää, koska hän piereskelee kuin kuusisataakiloinen hevonen, osoittelee mahaansa ja karjuu vihaisesti: "Kuumaa!!!"

Yleisesti ottaen tilanne on kuitenkin rauhallinen. Joku kaunis ja viisas Lääkeyhtiö Oy on keksinyt Buranan ja minä olen parin vuoden kuluessa kehittynyt pirullisen päteväksi pakkojuottajaksi. Ainoa, mikä viime yönä vinguttikin pinnan kireälle, oli mielipuoli paskapää, jota joskus parempina päivinä myös aviomiehekseni nimitän.

Olin nukuttanut sairasta lasta puolilleöin asti; vastannut huutoon, hakenut juotavaa ja mitannut kuumetta. Kun viimein pääsin itse petiin ja unen hellään huomaan, mitä teki siippani? Hän halusi herättää minut tärkeään lastenhoidolliseen keskusteluun.

Havahduin horteestani siihen, että makkarin ovi avattiin. Mieheni, se kirottu kuvatus supatti ovelta:

"Nukuksä!?"
Melkein tukehduin raivoon siltä makaamalta.
"- - No en ENÄÄ!", kirahdin peiton alta. "Mitä asiaa!!?"
"Mä kävin kattoon Pakkausta."

Huoli häivähti mielen pohjalla ja kohottauduin vähän sängystä.
"Niin mitä sitten? Onks jotain?"
"No kun sillä on ehkä kakka housussa."
"Täh?", ähkäisin epäuskoisena.
En siksi, että olisi mahdotonta, että ipana paskoisi unissaan housuihinsa vaan siksi, että hänen isänsä tuli raportoitomaan siitä minulle kesken unieni.
"Niin siis. Krhöm,", höpötti ukkoraiska, "kun mulla on nokka vähän tukossa aattelin vaan, et sä kävisit kans haistamassa."

Olin niin ihmeissäni keskustelun saamasta käänteestä, etten osannut edes tukehtua siihen raivooni - vaikka tässä olisi kyllä ollut täyden kympin tilaisuus.
Tokaisin vain:
"En helvetti kyllä jaksa."

No eihän se Nukkumatti enää tämäntasoisen dialogin jälkeen suostunut saapumaan. Mieheni kohkasi makkarissa iltatoimiaan ja tuli sitten viereeni makaamaan. Jokikinen minuutti sai minut enemmän hereilleni ja samaa kyytiä kasvoi jättimäinen apinanraivo päässäni.
Purin hammasta vielä hetken aikaa hiljaisuudessa. Sitten räjähti.

"SIIS VITTU IHANKO TOSISSAAN TUON TAKIA MINUT HERÄTIT!?", ulvaisin täynnä pyhää vihaa ukonketaletta kohtaan.
"Mitäh?!!, tuohtui siippa. "Sähän olit hereillään. Mähän KUISKASIN", tolkutti ukko loukkaantuneena ja (anna mun kaikki kestää) yllättyneenä.
"Etkö sie pösilö ole kymmenen vuoden aikana huomannu kuinka huono mie olen nukkumaan?!"
"Sä vastasit, et sä oot hereillä!"
"No kai nyt OON, jos HERÄTETÄÄN! Mieki tuun ens yönä huuteleen korvas juureen, että "Penska haisee ehkä paskalta, meepä haisteleen!""

Tässä vaiheessa mieheni teki sellaisen kardinaalimunauksen, että hän alkoi nauraa. Ääneen.
Todennäköisesti äijäraiska tajusi itsekin koko aiemman ja päällä olevan keskustelun järjettömyyden, mutta minulla pimeni järki.
"Saatanan IDIOOTTI!!!", parkaisin kun en parempaakaan keksinyt ja ryntäsin kylppärin kautta keittiöön, etten olisi leiponut ukkoparkaa pataan.

Onneksi on takuuvarma vihapomminpurkaja nimeltä jääkaappi. Tungin kitaani jättesuuren voileivän, jossa oli enemmän voita kuin leipää ja sitten valutin hunajaa suoraan purkista suuhuni (muuta makeaa ei löytynyt). Tämän jälkeen uskalsin jälleen hengittää ja palata sänkyyn. Ja jatkoin ukkoni haukkumista vasta aamulla.

15 kommenttia:

  1. Saat anteeksi. Tänään nauratti päivällä jo itseäkin...:-)

    VastaaPoista
  2. Voin kyllä kuvitella, ettei TOSIAANKAAN yöllä naurattanut. Mäkin olen uhannut pari kertaa tempaisevani siippaa älyttömistä kommenteista ja älynväläyksistä keskellä yötä. Miten asiat saavatkaan suunnattomat mittasuhteet yöaikaan? Ja sitten jälkikäteen hävettä ja naurattaa vuorotellen, miten tulikaan vedettyä sellaiset kilarit. Been there, done that. Ihan vaan vaatimattomasti muutamaan otteeseen :-D Tunnustan.

    VastaaPoista
  3. Elli76: meillä on siis yhteistä tuo yöllinen temperamentti. Mulla palaa hihat suht helposti noin muutenkin, mutta yöt on aivan mahdotonta aikaa. Ja sitten saa nauraa ja hävetä seuraavana päivänä. Mutta kyllä nuo äijätkin osaa. Tsiisus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on maailman toiseksi lyhyin pinna (oli yö tai päivä). Se lyhyin on meidän vuosikkaalla :-D Sä sanot siippaasi idiootiksi, mä sanon sillä TIETYLLÄ äänensävyllä: insinööri. Lienee yhtä paha :-D

      Poista
  4. Sun ukkos sentään rupes nauramaan, mun olis vetäny herneen nenään ja siirtyny kellariin nukkumaan. Mökötystä jatkuis varmaan viälä seuraavanakin päivänä. Ja mää olisin se ajattelematon joka kohtelee sitä huanosti (vaikkei se sitä ääneen sanoiskaan).

    VastaaPoista
  5. Hei meillä oli ukolla samat kujeet alkuaikoina, mutta meikällä on draaman elkeet hallussa aika usein, joten kai se on vaan väsyny.:-)

    VastaaPoista
  6. voi teitä! :) Särkylääkkeet muuten pierettää. ;)

    VastaaPoista
  7. Kiitos sympatiseeraamisesta PikkuViuhti. Tytsä on jo parempaan päin, meikä huonompaan (kuumeessa). Ja kyllä, tajusin just kun aloin ite napsimaan buranaa, mikä tuota ilmavaivaa aiheuttaa...

    VastaaPoista
  8. hahhaa:D no mie käytän hyvin huonona päivänä nimitystä KÄMPPIS..tai se mies joka meillä asuu..

    VastaaPoista
  9. Eevi: Kiitos kaunis ja hyvä kun tuli sentään jollekulle hyvä mieli. :-)
    Anonyymi: On hyvä että meillä on nimiä miehillemme. Minulla on niitä useita eri tilanteisiin. Kämppiskin minulla esiintyy mutta ei yhtä negatiivisessa mielessä kuin mielipuoli paskapää...:-)

    VastaaPoista
  10. Todella osuva kuvaus yöllisistä dialogeista! :)
    Toi keskustelu vois olla suoraan meidän huushollista :D
    Miesparka on jo itsekin ruvennut pitämään lukua saamistaan "lempinimistä".... käyttää niitä sitten marttyyrimaisesti tietyissä tilanteissa riitakapulana ;) tiedän, aikuismaista touhua täällä meilläkin.
    Terkuin, Mamma 1v3kk neidolle ja vaimoke yhdelle äijälle.

    VastaaPoista
  11. Anteeksi, mutta vesi valuu silmistä kun niin naurattaa... Oot kyllä mainio kirjoittaja! :D XD

    VastaaPoista
  12. Anonyymi: meillä tämä nimittely kyllä toimii toisinkin päin. Olen aamulla aina pahalla päällä ja ukkoni nimittelee minua milloin raivohulluksi sekopääksi tai raivotautiseksi koiraksi.:-)
    Sussu: Kiitos! Näin sitä tässäkin tapauksessa ahdistus muuttui positiivisempaan muotoon, kun sitä katsoi vähän etäämpää.

    VastaaPoista