Perkeleenmoinen positiivari kun olen, olen hoksannut, että remontin ja muuton keskellä elämisestä voi repiä myös riemua ja huomata sen olevan vieläpä varsin helppoa, jos vain tahtoa löytyy tarpeeksi.
Tässä omia remonttiarjen ilojani:
1. Lapsi ei roiku helmoissa kärttämässä virikkeitä, kun niitä löytyy ympäristöstä yllin kyllin.
Eilen Pakkaus ehti korkata kymmenen litran maalipurkin ja hämmentää sisältöä purkin vierestä löytyneellä kepillä kuin ammattilainen ainakin ennen kuin paska äiti tuli ja keskeytti hanslankarin hommat. Kun maalipurkki läks, löytyi onneksi tilalle äärimmäisen kiinnostava naulapyssy, jonka parikymppinen remppamiehemme oli ajattelemattomuuksissaan jättänyt muka piiloon pöydän alle.
Olihan se piilossa. Minulta. Onneksi piltti ei ehtinyt oivaltaa, kuinka ase kytketään päälle.
2. Kaiken ruoan saa tehdä hyvällä omallatunnolla mikrossa.
Sitä oikein sielu lepää ja hymy pyrkii huulille, kun uuni ja liesi eivät toimi eikä ruokaa oikeasti VOI tehdä muuten kuin työntämällä mikroon äitien tekemää ruokaa. Vaihteluakin löytyy. Joka toinen ilta syödään lihaperunasoselaatikkoa ja joka toinen makaronilaatikkoa. Pakkaus on tyytyväinen, minä olen tyytyväinen ja Saarioinen on taatusti ihan vitun tyytyväinen.
3. Siivoaminen on mahdotonta.
Kun ovesta lappaa joka aamu ukkoa paskaisine saappaineen naulaamaan, maalaamaan ja poraamaan, on aivan turha edes kuvitella puunaavansa paikkoja (eipä sillä, että minä edes koskaan semmoisia sairaita kuvittelisin). Hurraa hurraa hurraa!
4. Äidistä tulee Henkkamaukan malli
Koska telkku saatiin monen päivän jälkeen päälle vasta eilen illalla, ajautui Pakkaus hurmoksellisen hyväntahtoiseen tilaan. Kun ruudussa pyöri mainos H&M:n kimaltelevissa super-push-upeissa keikistelevästä timmistä typykästä, levisi naperon naamalle iloisen tunnistava ilme. Puolipukeista pimatsua osoittaen hän tuumasi: "Tuossa on äiti!".
Siltä seisomalta olin valmis antamaan anteeksi taannoiset karvaluomeani koskevat epäkohteliaat kommentit. Jos nisutaikinaa muistuttava mahani ja pyöreä pyllyni vertautuvat alusvaatemainoksen pimperoon, on aivan sama, kasvaako naamassani hämähäkki. Kun kerran olen muuten niin saatanan upea ilmestys.
Meillä isäntä on jo oppinut, kun purskahtelen nauruun koneella niin kysyy; "onko se sen Pakkauksen äidin blogi taas?"
VastaaPoistaKiitos elämänmakuisesta blogista! Samaistun niin moneen oman 4v-termiittini kanssa. :) Hankalimmat vaiheet (ehkä) takana, uudenlaiset haasteet edessä, huoh. Sanallinen anti kun alkaa olla jo äidinkin hiljaiseksi vetävää. Jaksamista remppa/muuttorumbaan!
Terv. Hani
Voi kiitos palautteesta että tsempeistä Hani! On hupaisaa, miten palautteen perusteella ihan helvetin paskat päivätkin muuttuvat tekstissä hauskoiksi - mutta yleensä siihen tarvitaankin vähän aikaa että raivo tyyntyy. Onnea matkaan oman 4-v:n kanssa, mulla on semmoinen haju, että tästä ei homma kuin vaikene vaikka uhma ohittuukin. Kun pitää sitten kasvattaa koko ajan!:-)
VastaaPoista