Estotonta epähygieniaa

Sitä luulisi, että kun nainen on mennyt töihin ja päässyt hyvällä syyllä eroon monista karseista kotihommista, sitä panisi paukkuja vähän enemmän ulkomuotonsa hoitamiseen luodakseen uskottavan ja tyylikkään imagon työssä (ja miksei kotonakin).

Tiedän kyllä, että median ihannoiman ihmenaisen pitäisi AINA hoitaa itseään, olipa kainalossa rikas vanha ukko tai parkuva kolmikuinen paskamaatti. Itse kuitenkin selittelin itsenilaittamisinnottomuutta kotiäitiydellä. Kukaan muu kuin kersa ei minua nähnyt (miehen raahautumista töistä kotiin sohvatorkkujaksi ei lasketa) ja ohjelmassa oli pääasiassa vain lelulaatikon tyhjennystä ja tiskirätin puristelua.

Nyt olen mennyt töihin ja paineet pitää itsensä kuosissa ovat kasvaneet. Mutta en minä edelleenkään jaksa itseäni puunata (=piinata). Olen päässyt tiskikoneen täytöstä ja imurinvarresta, mutta ulkonäkö kiinnostaa minua edelleen yhtä paljon kuin laihdutus tai runomittaoppi.

Itse asiassa epäilen, että tilanne on kehittymässä hiukan huolestuttavaan suuntaan. Henkilökohtainen hygieniani on joutunut nimittäin kärsimään uraäitiydestäni. Olen iltaisin töiden ja Pakkauksen uuvuttamana niin kuitti, että minua ei paljon purista, vaikka kainalosta hajun ja olomuodon perusteella on tullut heinää kasvava jääkiekkojoukkueen pukuhuone.

Yritän kyllä vaivautua suihkuun pari kolme kertaa viikossa, mutta se on kerrassaan inhottavaa. Haloo!! On talvi, on kylmä ja itsensä alastomaksi riisuminen ja veden lämpenemisen odotteleminen on kertakaikkiaan vastenmielistä (vaikka meillä onkin superspa). Välistä kainalohuolto vain jää välistä. Siispä olen - niin ällöttävää kuin se onkin - pariin otteeseen suhaissut suihkun sijasta Garnier Mineralia kainaloon estääkseni kanssaihmisiä huomaamasta, että olkapäitteni alla riehuvat vuoden bakteeribileet.

Lisäksi olen heittäytynyt holtittoman huolettomaksi turpavärkkini suhteen. Juuri nyt, kun siitä näin neljänkympin ollessa jo näköpiirissä kuulemma pitäisi pitää ekstrahuolta. Minulla tosin ON joululahjaksi saatu naamarasva lavuaarin reunalla, mutta enhän minä sitä viitsi naamaani suljata.

Tämä johtuu enimmäkseen siitä, etten useinkaan viitsi pestä päivän meikkejä pois naamalta. Ai miksikö? Koska se johtaisi armottomaan puhdistusoperaatioon vaahtoutuvine geeleineen, kuivaamisineen ja rasvojen tälmäämiseen. Lopputuloksena pärstä olisi puhdas, mutta kaulus märkä ja olo kuin olmilla. Ihan liian ylivoimaista iltaohjelmaa tässä elämänvaiheessa. Nukun siis säännöllisin väliajoin ripsarit poskilla ja meikkivoide tyynyä tuhrien. Lohduttaudun sillä, että kaikki mainostavat nykyään myös meikkien olevan ä-l-yt-t-ö-m-ä-n hoitavia, joten ehkä se ei ole niin paha asia, jos ihohuokoset eivät pääsekään hengittämään.

Aamulla on sitten edessä päivän jännitysmomentti. Jos tilanne on katastrofaalinen (kuten se yleensä on), on naama pakko putsata. Jos ei ole, voi naamariin hieroa uuden maskikerroksen eikä kukaan huomaa. Viimeksi mainitut aamut ovat niitä valaisevia väriraitoja aamujeni muuten niin synkkäraitaisessa räsymatossa.

Huomenna vedän samat sukkikset kolmatta päivää jalkaan ja lupaan, etten riisu saappaitani. Olen sentään armollinen työyhteisöäni kohtaan. Jos jollakulla on vielä hyviä vinkkejä henkilökohtaisen epähygienian yhtäaikaiseksi edistämiseksi ja salaamiseksi, otan niitä mieluusti vastaan. Kiitos!