Taidetta ja tunnustusta

Usko toivo ja pakkaus on lemppari.

Usko toivo ja Pakkaus on saanut ihkaensimmäisen tunnustuksensa Mirkalta! Ja vielä lempikielelläni elikkä saksaksi. Kiiiiii-tos! Tunnustuksen jakamisesta ei ollut sääntöjä, mutta minulta tämä kunnianosoitus lähtee Vinkeälle väkkyrälle, Nasun asulle ja Onnelliselle kodille.

Mirka - joka siis on taiteilija -, meni niinkin pitkälle, että väitti raapusteluitteni olevan inspiroivia, joten esittelen nyt kuvan ja sen mukana tulleen pahvipakkauksen, jotka inspiroivat taannoin minua ja Pakkaustani. Satuin moukan tuurilla nimittäin voittamaan Mirkalta blogiarvonnassa hänen taidegrafiikkaansa ja sain valita mieleiseni eli tämän:

Pasuunakukkapuu

Kun paketti saapui, oli iloni suuri, mutta tyttäreni riemastui merkittävästi enemmän teoksen suojana olleista pahviläpysköistä. Hän kärräsi läpysköjä kainalossaan pitkin porstuaa, yritti käyttää niitä ravintona ja asetteli ne lopulta äärimmäisen harkitusti lattialle. Tämän jälkeen hän hyppäsi pahviparkojen päälle niin että tärähti.

Ennen kuin pakkauksen jämät ehtivät tehdä rikosilmoituksen kartongin kidutuksesta, pelastin ne uuteen elämään. Kaivoin esiin värikynät ja aloimme mekin taiteilla. Tulos oli tämä.

Ylemmän teoksen nimi on "Virvatuli" ja alemman "Kukkapuska". Taiteellista uskottavuutta teoksiin toi eittämättä enemmän tytär kuin hänen äitinsä. Äiti piirteli tylsiä rämerantoja ja piinallisen pateettisiä kukka-asetelmia, mutta kersa väläytti luovaa raivoa, ja hinkkasi pahviin suurella intensiteetillä mustaa vihaista viivaa ja sähäkän punaista sik-sakkia. 

Huomasin sivutuotteena sitten vielä senkin, että on sittenkin olemassa leikki, jossa viihdyn aidosti ja oikeasti. Yleisesti ottaen en jaksa lastenleikkejä laisinkaan (ehkä siksi, että olen aikuinen). Minusta on lamauttavan tylsää yrittää hakata penskan kanssa leikkikosketinsoitinta, rullata kuormuria pitkin lattiaa tai työnnellä jotain perkeleen kärryjä. Piirtäminen oli kuitenkin toinen juttu. Touhusimme kieli keskellä suuta rinta rinnan. Ei raivostuttavia koneääniä, ei lamaannuttavan tylsää lallattelua ja lässyttelyä, vain me kaksi, värikynät ja hiljaisuus. Tätä harrastusta täytyy jatkaa.