Paskajahtia ja hyväksyvää läsnäoloa

Perkele, että voi ihmistä potattaa. Tulin (taas) kuolemanväsyneenä töistä kotiin ja tietysti, kun tuli minun vuoroni vahtia ipanaa, alkoi heti kuulua tuttu ähinä.

Minä siitä tietysti pottaa hakemaan. Ei muuta kuin housut kinttuihin ja niin edespäin. Sain natiaista hetken hämättyä, koska ruudusta pukkasi kaupallisia tiedotteita. Istuntaharjoitus jatkui niin kauan kuin LotusEmboa ja Activia-valistusta tursusi telkusta. Jotta potalla olisi mukava kiskoa mollamaijalta päätä irti tai syödä kirjaa mainosten jälkeenkin, vetaisin sukkahousut ja vaipan pois. Ei toiminut. Tyyppi singahti potalta kuin pantteri ja lähti vaappumaan mahdollisimman vaikeapääsyisiin paikkoihin, joihin olisi äidin iloksi hauska paskantaa.

Menimme kuin Majakka ja Perävaunu pitkin kämppää. Tyttö tunki paljain persein sohvan ja seinän 15 senttimetrin väliseen tilaan, joka pursuaa johtoja, ryömi tv-tason alle, joka myös pursuaa johtoja ja kun silmä vältti, kiipesi sohvalle, jolta sontasetti vasta rentouttavaa olisikin ollut raivata.

Ja miksikö en sitten vetänyt vaippaa kainaloihin ja sillä siisti? Siksi, että tunnen tyttäreni ja olin satavarma, että se lasti lähtee välittömästi, kun kevyt ja rento fiilis olisi saavutettu. Ja siksi, että tätä kevyttä ja rentoa fiilistä odotellessani olin liian kiireinen. Seurasin nimittäin tytärtäni potan "sisäkuppi" kainalossa ja yritin tähdätä sitä ameebamaisen ahtautujan ahterin suojaksi. Aikomukseni oli  ikään kuin ottaa koppi, jos paskakikkare sattuisi syöksymään kohti maankamaraa kesken pottaexoduksen.

Kaiken tämän jälkeen minun on pakko myöntää, että olen hieman stressaantunut koko tästä paskajahdista, varsinkin kun koko historian ajalta osumia on tasan nolla. Ja niin saattaa olla tyttärenikin.

Niinpä ajattelin, että mainostan tässä saman tein stressinpoistomenetelmää, josta en tiedä yhtikäs mitään. Sain nimittäin juuri ennen Paskan äidin joutsenlaulua postia, jossa pyydettiin tiedottamaan tästä tapahtumasta, jos siltä tuntuu. En ole innokas mainostaja enkä tule olemaankaan, mutta tässä saattaa olla sitä jotain. En ollut koskaan aikaisemmin kuullutkaan Mindfulness-tekniikasta, mutta ei kuulosta hullummalta ei. Toinen järjestäjistä, Pauliina Seppälä, on toimittaja ja kirjoittanut paljon esim. bailaamisesta ja huumeista, joita kai voi pitää eräänlaisina epäterveinä tapoina purkaa pahaa oloa ja stressiä.

Voisikohan Mindfulnessia sitten soveltaa rauhattomaan kakkakitisijään? Minulla ei ole hajuakaan,  mutta kaikkeahan kannattaa kokeilla. Ei nyt ehkä vielä meidän tapauksessamme, mutta ainakin silloin, jos mukelo meuhkaa mielin määrin ja oma pinna keulii ketutuskäyrällä kaiken aikaa. Olisihan se sentään toimiessaan huomattaavasti parempi vaihtoehto kuin se, että sitä lataisi itsensä tai lapsen täyteen nappeja.

Ai niin, melkein unohtui kertoa tämänpäiväisen paskajahdin uljas päätösnäytelmä. Vedin loppujen lopuksi ne vaippapökät jalkaan. Viiden minuutin sisään pökät olivat täynnä pökälettä. Vaipattomaan tulevaisuuteen on vielä pitkä tie.